Ranskan vasemmiston vaikea löytää koherentti vastus Fillonille ja Le Penille

Presidentti Francois Hollande ei hae jatkokautta, joten sosialistien esivaalien 1. kierroksen (22.1.2017) ennakkosuosikki on Hollanden pääministeri Manuel Valls. Torstain TV-väittelyn perusteella näyttää, että puolueen oikeistosiiven ehdokkaan haastaa leikkauspolitiikkaa ja pro-business-veropolitiikkaa vastustaneet ja Hollanden-Vallsin hallituksesta eronneet ex-valtiovarainministeri Arnaud Montebourg ja ex-opetusministeri Benoît Hamon. Montebourg on arvostellut Euroopan komission ja keskuspankin vaatimaa talouskuria ja kutsui TV-debatissa rahaliiton 3 % alijäämäsääntöä (jonka BTW keksi sosialistipresidentti Francois Mitterrandtin hallinto) absurdiksi ja muinaiseksi. Hamon kannattaa työajan lyhentämistä, robottien verottamista ja perustuloa, minkä luulisi takaavan työmarkkinauudistusta (jonka Hollande ja Valls runnoivat läpi ilman parlamentin hyväksyntää) vastustaneiden nuorten ja prekaarien äänet. Mikäli Montebourg ja Hamon ovat sopineet, että II kierrokselle pääsevä kampanjoi myös toisen vaaliteemoilla ja heidän äänestäjänsä ryhmittyvät II kierrokselle pääsevän ehdokkaan taakse, sosialistien vasemmistosiivellä on mahdollisuus voittaa esivaalien 2. kierros (29.1.). Tämä ehdokas kisaa presidenttivaalien 1. kierroksella samoista äänistä keskustavasemmistolaisen Emmanuel Macronin ja radikaalivasemmistolaisen Jean-Luc Mélenchonin kanssa, jotka ovat asettuneet ehdolle omilla listoillaan. Hollanden valtiovarainministerinä Macron ajoi voimakkaasti euroalueen liittovaltioistamista (esimerkiksi suurempi budjetti, yhteiset verot, Euroopan laajuinen minimipalkka ja yhtenäinen yritysverotus), kun taas Mélenchon on organisoinut rahaliitolle vaihtoehtoa etsivää Plan B en Europe -liikettä. Kun jaot sosialistien ja koko vasemmiston kesken ovat näin laajat, vasemmiston voi olla vaikea löytää koherentti ehdokas, joka kykenisi haastamaan presidentivaalin 1. ja 2. kierroksen (23.4. & 7.5) gallupeja johtavat konservatiiviset, eurovastaiset ja patrioottiset Marine Le Penin ja Francois Fillonin.

Katainen esittää Suomea EU-sotilasyhteistyön ydinjoukkoon, mitä sanovat poliitikot ja upseerit?

EU-ulkoministeri Federica Mogherini, EU:n puolustuspolitiikasta vastaava komissaari Jyrki Katainen ja sisämarkkinoista vastaava komissaari Elzbieta Bienkowska

Brexitin myötä Jyrki Kataisen asema on kasvanut. Puolustuspolitiikasta vastaava Katainen on aiemmin mainostanut ”sotabondeja”, joilla EU-maat rahoittaisivat yhteisiä droneja, sotalaivoja ja satelliitteja. Asehankintojen lisäksi Katainen on esittänyt puolustussektorin avaamista julkishankintojen kilpailulle, mikä olisi ”suuri mahdollisuus suomalaiselle puolustusteollisuudelle”. Lisäksi Katainen esittää, että Suomi olisi mukana perustamassa monikansallisia joukko-osastoja, jotka luovutettaisiin yhteisiin puolustus- ja turvallisuusoperaatioihin. Lissabonin sopimus mahdollistaa ”pysyvän rakenteellisen yhteistyön” ilman EU-maiden yksimielisyyttä, mikä tarkoittaisi EU:n sotilaallisen yhteistyön syventämistä sitä haluavan ydinjoukon voimalla. Kahden nopeuden sotilaallista yhteistyötä on alettu vaatia Brexitin jälkeen ja nyt myös Katainen esittää, että Suomi hyppäisi tähän kelkkaan.

Sipilän hallitus todennäköisesti tavoittelee Suomen pitkän linjan mukaisesti paikkaa myös näissä EU-pöydissä, sillä se on määritellyt EU:n ”vahvistamisen turvallisuusyhteisönä” keskeiseksi ”painopisteaiheeksi”. Turvallisuuspoliittisen selonteon mukaan ”Ison-Britannian kansanäänestyksen tuloksella on vaikutuksia, jotka vaativat pidemmän aikavälin arviota.” Donald Trumpin valinnan jälkeen EU:n militaristinen kehitys näyttäytyy todennäköisesti myös pienempänä pahana Natoa vastustaville poliitikoille. Esimerkiksi Vihreät on jo linjannut EU:n puolustusyhteistön syventämisen keskeiseksi prioriteetikseen. Saattaakin olla, että EU:n sotilaallisen yhteistyön syventämisen suurimmat vastustajat tulevat olemaan poliitikkojen sijaan Suomen puolustusvoimien upseereita, jotka suhtautuvat kriittisesti puolustussektorin sisämarkkinoiden avaamiseen ja/tai jotka pitävät Nato-yhteistyön syventämistä Suomen turvallisuuden kannalta ensisijaisena prioriteettina. EU-johtajien on määrä sopia yleiset suuntaviivat sotilaallisen yhteistyön syventämisestä maaliskuussa Rooman sopimuksen 60-vuotisjuhlien yhteydessä.

Pimeässä viheltely on resepti populismin nousuun

Chantal Mouffe

Politiikantutkija Chantal Mouffen mukaan populismin nousua selittää vasemmiston ja oikeiston välisten erojen hämärtyminen (post politics) ja tämän seurauksena ihmisten vieraantuminen perinteisestä poliittisesta päätöksenteosta (post democracy). Yhteisvaluutta euro tarjoaa tästä poliittisten välitysmekanismien rikkoutumisesta malliesimerkin. HS julkaisi vuodenvaihteessa jutun, jossa suomalaisten ekonomistien enemmistö sanoi eurosta olleen Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä. Vaikka euron ongelmat tiedetään laajasti ja vertailu muihin omaa valuuttaa käyttäviin pohjoismaihin paljastaa niiden selvinneen Suomen paremmin finanssikriisistä, suomalaiset puolueet eivät kyseenalaista yhteisvaluuttaa. Viimeksi tämä kävi ilmi, kun perustuslakivaliokunta hautasi yksimielisesti kansalaisaloitteen kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen eurojäsenyydestä. Edes oppositiota ei kiinnostanut herättää eurosta laajempaa keskustelua viemällä aloite äänestettäväksi eduskunnan suureen saliin. Tämä on sääli, sillä rahaliiton julkistaloutta koskevat budjettisäännöt ovat kampeamassa alleen paitsi keskeiset hyvinvointi- ja sivistysvaltion periaatteet, mutta nyt myös oikeusvaltion ihanteet. Viimeksi jälkimmäiseen vihjailtiin, kun valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäki sanoi joulun alla, ettei kannata vedota perustuslain perään, kun sosiaaliturvaa leikataan Suomen 100-vuotisen menestystarinan jatkamiseksi. Puolueilta on virhe keskittyä EU/EMU-asioihin ainoastaan eurovaaleissa ja eristää näihin liittyvät ongelmat eduskunta- ja kunnallisvaaleista, sillä Euroopan talouspoliittiset ohjausmekanismit läpäisevät tällä hetkellä valtiontalouden ja kuntatalouden enemmän kuin koskaan. Pitäytyminen ainoastaan päivänpolitiikassa ja porvarihallituksen esitysten turvallisessa kritiikissä takaa kyllä pöhinän poliitikkojen, toimittajien ja tutkijoiden välillä, mutta samalla jätetään käymättä laajempi ideologinen keskustelu nykypolitiikan reunaehdoista, talouden ”faktoista” ja niiden muuttamisesta. Tällainen korkmanilainen puheenparsi, että ”euro oli virhe, mutta eipä sille tässä vaiheessa mitään voi” kiihdyttää ihmisten pettymystä poliittiseen päätöksentekoon sekä etäännyttää poliittista eliittiä entisestään äänestäjistä. Euroopan nykyisessä poliittisessa ja taloudellisessa kriisissä viheltely pimeässä on varma resepti populismin nousuun.

Trump ja Yhdysvaltain keskuspankki kannustavat yrityksiä ostamaan omia osakkeitaan tuotekehittelyn ja investointien sijaan

Yhdysvaltain tuleva valtiovarainministeri Steven Mnuchin Trump Towerissa 15.11.2016

Pörssit ja erityisesti osakkeet ovat nousseet vuoden 2008 romahduksen jälkeen. Taloudellinen kasvu on ollut Yhdysvalloissa ja Euroopassa historiallisen heikkoa ja selitystä voidaan hakea keskuspankkien poikkeuksellisten toimien synnyttämistä epäterveistä käyttäytymismalleista. Ensinnäkin matalat korot kannustavat sijoittamaan velkakirjojen sijaan omaisuuteen, kuten osakkeisiin. Toisaalta matalat korot kannustavat ostamaan velkarahalla osakkeita. Tämä on keskuspankkien matalan korkopolitiikan luoma epätarkoituksenmukainen kannuste – sen sijaan että yritykset ottaisivat velkaa tuotekehittelyyn tai investointeihin (kuten keskuspankit toivovat niiden tekevän), ne ottavatkin velkaa ostaakseen omia osakkeitaan maksimoidakseen omistajien voitot. Nokia osti aikanaan omia osakkeita 15 miljardilla eurolla vuosina 2003-2008 tunnetuin seurauksin, mutta valitettavasti Nokian seikkailut ovat nappikauppaa. Pelkästään Applella on 200 miljardin dollarin suuruinen omien osakkeiden takaisinosto-ohjelma. S&P Dow Jones Indicesin mukaan vuoden 2009 alusta syyskuuhun 2016 Yhdysvaltain 500 suurinta firmaa on käyttänyt yli 3 200 miljardia dollaria omien osakkeiden takaisinostoihin, mikä on ollut pääasiallinen syy kohta 8 vuotta jatkuneeseen pörssiralliin. Yhdysvaltain keskuspankin (Fed) luomat intensiivit takaavat helpot voitot, mutta samalla se lisäävät järjestelmän kriisiherkkyyttä – velan määrä kasvaa nopeammin kuin yritysten varat tai investoinnit. Pörssit nousevat, vaikka talous laahaa. Mike Whitney on tuonut esiin, että ennen Reaganin virkakautta osakkeiden takaisinostot olivat Yhdysvalloissa laittomia ja Fed voisi tehdä näistä intensiiveistä lopun suosittelemalla kongressille takaisinostojen kieltämistä. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että Fed tai kongressi olisi vaatimassa tätä. Päinvastoin Donald Trumpin verosuunnitelman keskeinen tarkoitus on osakkeiden takaisinostojen kiihdyttäminen Fedin koronnostoista huolimatta. Osa Trumpin verosuunnitelmasta on houkutella yhdysvaltalaisia yrityksiä kotiuttamaan varojaan tarjoamalla niille mahdollisuus myydä ulkomailla olevia sijoituksiaan (kuten Yhdysvaltain velkakirjoja) ja sijoittaa niistä saadut tuotot omiin osakkeisiin ainoastaan 10 % verokannalla. Goldman Sachs (josta Trump on valinnut valtiovarainministerin ja ylimmän taloudellisen neuvonantajan) on laskenut, että yrityksillä olisi noin 1000 miljardin edestä sijoituksia, joista 3/4 menisi näiden yritysten osakkeiden takaisinostoihin. Vaikka Fedin johtaja Janet Yellen on sanonut kommentoivansa Trumpin verosuunnitelmaa vasta kun näkee tarkempia lukuja, näyttäisi siltä että Fedillä ja Trumpilla on erimielisyyksistä huolimatta yhteinen intressi – ylläpitää ja luoda intensiivejä, jotka jatkavat Yhdysvaltain historiallista osakerallia ainakin Trumpin ensimmäisen kauden ajan. Tervetuloa 2017 kultainen!

Dow Jones -indeksi lähestyy Trumpin verosuunnitelman huumassa 20 000 pisteen rajaa

Trump on osoittanut Yhdysvaltain keskuspankin poliittisuuden

Pörssit Amerikassa ovat nousseet Donald Trumpin valinnasta lähtien ja Dow Jonesin odotetaan rikkovan päivänä minä hyvänsä maagisen 20 000 pisteen rajan. Syitä lienevät 1) vahva Wall Streetin ja yritysmaailman edustus Trumpin kabinetissa, 2) mahdollinen yritysveron lasku 20 prosenttiyksiköllä ja yrityksille tarjottu mahdollisuus kotiuttaa voittoja verovapaasti sekä 3) pitkälti yksityiseen pääomaan ja verohelpotuksiin perustuva investointiohjelma. Ennen vaaleja Fedin johtaja Janet Yellen kritisoi poliitikkoja siitä, että ne olivat jättäneet liian suuren vastuun elvytyksestä keskuspankille. Ensimmäisessä vaalien jälkeisessä pressitilaisuudessa Yellen kuitenkin sanoi, että Yhdysvaltain ollessa lähellä täystyöllisyyttä investointiohjelmalle ei ole tarvetta ja että kongressin pitää ottaa finanssipolitiikassa huomioon velan kasvu. Toisin sanoen Yellen arvosteli Obaman aikana republikaaneja siitä, että ne estivät demokraattien finanssipoliittiset hankkeet, mutta kun uusi republikaanipresidentti ehdottaa reaganilaisia toimia investointien käynnistämiseksi, tälle ei enää olekaan tarvetta. Näin nopea suunnanmuutos tuo esiin keskuspankin poliittisuuden. Yellenin Fed voi tehdä Trumpin ensimmäisestä vuodesta vaikean nostamalla korkoja ja asettumalla näkyvästi veroalennusta vastaan; toisaalta Trump voi jättää Yellenin nimittämättä jatkokaudelle (kun hänen nykyinen kautensa päättyy tammikuussa 2018). Ottamatta kantaa Trumpin reaganilaiseen talouspolitiikkaan, hänen ansiokseen on laskettava keskuspankin poliittiisuuden esiintuominen jo ennen kuin hän on astunut virkaan. Mikäli konfrontaatio kabinetin ja keskuspankin välillä kasvaisi, republikaanit voisivat muuttaa myös keskuspankin mandaattia kongressissa. Tähän tuskin kuitenkaan mennään: Trumpin talouspolitiikan määrittävät lopulta kongressia hallitsevat republikaanit, jotka päättävät keskenään jonkinlaisen kompromissin siitä, kuinka paljon Trumpin vaalilupauksista toteutetaan ja kuinka paljon julkisvelan ja alijäämien annetaan nousta. Poliittisen realiteetin Trumpin kabinetin, kongressin ja keskuspankin yhteistyölle asettaa se, ettei mikään taho halua puhkaista nykyistä pörssikuplaa eikä varsinkaan riskeerata yhteistyötä siiiinä tapauksessa, että jonkinlainen markkinoiden korjausliike tapahtuisi.

Italia suunnittelee pankkitukea ja Renzi paluuta pääministeriksi

Italian pääministeri Paolo Gentiloni ja valtiovarainministeri Pier Carlo Padoan

Vuonna 1472 perustetun Monte dei Paschin yksityisen pelastuspaketin kohtalo ratkeaa viimeistään huomenna torstaina, mutta Italian ongelmapankeille valmistellaan jo julkista tukipakettia. Italian parlamentti pui tänään Italian valtionvelan kasvattamista 20 miljardilla. Paolo Gentilonin hallituksen tulisi tehdä poliittinen ilmaveivi peräti neljä kertaa peräkkäin: tukitoimia tarvitaan pankkikriisin eskaloitumisen välttämiseksi (Italian pankeilla on 360 miljardin edestä huonoja velkoja), toisaalta Saksa vaatii julkisen tuen ehdoksi pankkien omistajien tappioita (Italian tapauksessa piensijoittajien säästöjen käyttämistä tappioiden kattamiseen), kolmanneksi pankkien pelastaminen julkisvelalla ei saisi kasvattaa alijäämää (ettei Gentilonin hallitus joutuisi törmäyskurssille julkisen talouden sääntöjä valvovan Euroopan komission kanssa) ja neljänneksi kaikki tämä tulisi järjestää niin, ettei eurokriittisen 5 tähden liikkeen (5SM) suosio kasvaisi liikaa. Vaikka Matteo Renzi erosi pääministerin paikalta eikä hän kuulu parlamenttiin, hän on edelleen vallassa olevan Demokraattisen puolueen (DP) puoluesihteeri. Tässä vaiheessa Renzin ja hänen puolueensa kannalta olisikin edullista, että uusintavaalit järjestettäisiin mahdollisimman nopeasti ennen kuin Renzille ehtii ilmaantua haastajia puolueen sisällä ja ennen kuin 5SM:n suosio ehtii ohittaa Demokraattisen puolueen. Italiassa syrjäytetyt pääministerit ovat palanneet ennenkin – Silvio Berlusconi on johtanut neljää ja Giulio Andreotti peräti viittä hallitusta. Italian perustuslakituomioistuimen on määrä käsitellä vaalilain uudistus tammikuun loppuun mennessä, jonka jälkeen spekulaatiot uusista vaaleista voivat alkaa. Renzi itse on sanonut, että uusintavaalit pitäisi järjestää mahdollisimman nopeasti, ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Historian ironiaa on, että Italian eurojäsenyyttä vastustavan 5SM:n valtaanpääsyn estäminen saattaa edellyttää jopa kansan jo kertaalleen hylkäämän Renzin ja euroinstituutioiden kertaalleen lemppaaman Berlusconin liittoa.

Kreikkalainen draama – Saksa vs. IMF vs. euroryhmä vs. Syriza

lagarde-merkel-greece

IMF:n johtaja Christine Lagarde ja Saksan liittokansleri Angela Merkel

Eurokriisin keskeisiä poliittisia seurauksia ovat olleet hallitusten aseman vahvistuminen ja vallan siirtyminen harmaalle alueelle, jossa hallitukset, instituutiot ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF riitelevät talouskurin määrästä. Tämä poliittinen umpisolmu ilmenee Kreikan III tukiapaketin järjestelyissä: 1) Saksa myöntyi III-pakettiin sillä ehdolla, että IMF tulee mukaan vuoden 2016 loppuun mennessä, 2) IMF on puolestaan sanonut, ettei osallistu ilman Kreikan velkojen uudelleenjärjestelyjä (joita Saksa vastustaa ainakin ensi vuoden vaaleihin saakka), 3) Hollanti on laittanut IMF:n osallistumisen lailliseksi ehdoksi III-paketin hyväksymiselle, 4) minkä lisäksi 5) IMF on arvostellut euroryhmää liian kovien vaatimusten asettamisesta Kreikalle, mutta samanaikaisesti 6) arvostellut Kreikkaa liian löysistä rakenneuudistuksista ja vaatinut maahan verotuksen ja eläkejärjestelmän reformeja. Viimeisimmässä näytöksessä 7) Alexis Tsipras ärsytti Saksaa lupaamalla viime perjantaina köyhimmille eläkeläisille 620 miljoonan joulubonuksen, minkä lisäksi 8) hän vaati IMF:n poisjääntiä III-tukipaketista. Jos tilanne tuntui liian yksinkertaiselta, talouskomissaari Pierre Moscovici julkaisi tänään mielipidekirjoituksen, jossa hän ensin syytti IMF:n vaatimuksia liian ankariksi, sitten puolusti Euroopan Kreikalle asetettamia vaatimuksia ja muistutti, että post truth politicsin aikana poliittisen keskustelun pitäisi perustua realistisiin arvioihin. Euroryhmän on määrä päättää ensi maanantaina Kreikan jatkosta, mutta tämä näyttää epätodennäköiseltä, sillä 1) Saksa, IMF ja Euroopan komissio riitelevät tällä hetkellä avoimesti talouskurin määritelmästä ja Kreikan veloista, eivätkä 2) Saksa ja Hollanti voi antaa Kreikalle lisää rahaa ilman IMF:n osallistumista samaan aikaan kun 3) Kreikka koittaa provokaatioillaan viivästyttää prosessia, minkä venyminen voi jumittaa koko tukipaketin: Hollannin parlamentti jää helmikuun alussa vaalitauolle ja siinä vaiheessa kun Hollannissa on uusi hallitus, Ranskan presidenttivaalit ovat täydessä käynnissä. Lisäksi Italiaan saattaa tulla ennakkovaalit jo ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla, minkä jälkeen onkin jo Saksan vaalit. Vaihtoehtoja on tässä vaiheessa siis kolme: 1) joko kompromissi Kreikan paketista löytyy ja IMF allekirjoittaa III-paketin tämän vuoden puolella tai ensi vuoden alussa; 2) kreikkalainen draama jatkuu maanisena syyskuun Saksan vaaleihin asti tai sitten myös 3) Kreikkaan tulee ennenaikaiset vaalit, mikäli Saksa, IMF, euroryhmä ja komissio pääsevät yhteisymmärrykseen siitä, etteivät he jatka neuvotteluita Tsiprasin hallituksen kanssa.

Ennenaikaiset vaalit tarjoavat Syrizalle ulospääsyn talouskurista

tsipras-schauble

Kreikan vasemmistohallituksen selkä on taittumassa ja maahan saattaa tulla ensi vuonna ennenaikaiset vaalit. Syrizan toiveet velkahelpotuksista ja talouskurin höllentämisestä laskevat yhdessä puolueen gallup-kannatuksen kanssa. Saksa on kieltäytynyt muista kuin kosmeettisista velkojen helpotuksista ja valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble uhkasi viimeksi Italian kansanäänestyksen jälkeisessä euroryhmässä Kreikan erottamisella euroalueelta, mikäli se ei saavuta III tukipaketin ehtoja. Vaikka IMF on arvostellut näitä ehtoja liian tiukiksi, sekin vaatii Kreikalta kotitalouksien verotuksen korotusta ja eläkkeiden leikkauksia. Ymmärrettävästi Saksa ja IMF eivät iloinneet Tsiprasin ilmoitettua viime perjantaina, että 1,6 miljoonalle köyhimmälle eläkeläiselle annetaan 300-800 euron joulubonus. Vaikka Kreikan BKT on romahtanut vuoden 2009 jälkeen 25 % (mikä on modernin läntisen valtion kyseenalainen ennätys rauhan aikana), mikään ei viittaa siihen, että Saksa, IMF ja Syriza olisivat pääsemässä yhteisymmärrykseen Kreikan tukiehdoista. Kreikka tarjoaa demokratian tilasta karun anekdootin: kun Syriza ei onnistunut vapauttamaan Kreikkaa talouskurista kaksien vaalien ja yhden kansanäänestyksen tuoman mandaatin turvin, ennenaikaiset vaalit tarjoavat Syrizalle mahdollisuuden päästä eroon Instituutioiden vaatimasta talouskurista.

Trumpin dream team – jotain vanhaa, jotain uutta?

Donald Trump ja puolustusministeri James Mattis

Donald Trump ja puolustusministeri James Mattis

Donald Trump on valinnut hallintonsa tärkeimpiin virkoihin pankkiireita Goldman Sachsilta, maailman suurimman öljy-yhtiön toimitusjohtajan ja veteraanikenraaleja. Trumpin kabinetti vaikuttaa Ronald Reaganin ja George W. Bushin hallintojen jonkinlaiselta dream teamilta. Valitut ovat superrikkaitajoita yhdistää konservatiivisuus ja Barack Obaman arvostelu. Suurin muutos on ulkopolitiikka, joka näyttää muuttuvan ensimmäistä kertaa kylmän sodan päättymisen jälkeen. 

– Valtiovarainministeri: Steven Mnuchin (multimiljonääri pankkiirisuvusta, työskenteli 17 vuotta Goldman Sachsilla, osti finanssikriisin aikaan asuntoluottoja ongelmiin ajautuneen IndyMacin ja möi pankin 1,5 miljardin voitolla, hänen tapaansa häätää ihmisiä ja tehdä rahaa ongelmalainoilla on kutsuttu armottomaksi ja vastenmieliseksi, toiminut sittemmin Hollywoodissa ja ollut tuottamassa mm. American Sniperia ja Legend of Tarzania, ykkösprioriteetti verouudistus, jossa yhteisöveroa lasketaan 20 prosenttiyksikköä)

– Päästrategi: Steve Bannon (entinen investointipankkiiri Goldman Sachsilla, äärioikeistolaisen ja anti-islamistisen Breitbard Newsin johtaja 2012-2016, Trumpin kampanjapäällikkö elokuusta 2016, luonnehtinut itseään taloudelliseksi nationalistiksi)

– Taloudellinen neuvonantaja: Gary Cohn (tulee toimimaan National Economic Committeen johtajana; vaikka Trump vaalien aikana syytti Hillary Clintonia liian läheisistä yhteyksistä Wall Streetiin, Cohn on kolmas Goldman Sachs-pankkiiri Trumpin hallintoon; tässä ei sinänsä mitään uutta, sillä Goldman Sachs on ollut hyvin edustettuna 1990-luvun alusta lähtien Clintonin, Bushin ja Obaman hallinnossa, valinta hallintoon mahdollistaa osakkeiden verovapaan myynnin intressiristiriitojen välttämiseksi, mikä tarkoittaa Cohnille jopa 80 miljoonan verohelpotusta)

– Ulkoministeri: Rex Tillerson (Exxonin toimitusjohtaja vuodesta 2006, toiminut Venäjällä Boris Jeltsinin kaudesta lähtien, Exxon sopi 2011 Venäjän valtion suurimman öljy-yhtiö Rosneftin kanssa yhteisestä tutkimuksesta ja tuotannosta, Vladimir Putin myönsi Tillersonille “ystävyyden kunniamerkin”, Venäjä-pakotteiden kriitikko ja hänen valintansa voi tarkoittaa suurta katkosta Yhdysvaltain ulkopolitiikassa kylmän sodan päättymisen jälkeen)

– Puolustusministeri: James Mattis (41-vuotinen ura merijalkaväessä, taistellut Kuwaitissa, Persianlahden sodassa, Afganistanissa ja Irakissa, lempinimiä Mad Dog and Warrior Monk, erittäin arvostettu Washingtonissa ja olisi ollut mahdollinen puolustusministeri myös Hillary Clintonin hallinnossa, pitänyt Irania Lähi-idän suurimpana ongelmana ja arvostellut Obaman Iranin ydinsopimusta, herätti 2005 kohun kommenteillaan, kuinka Afganistanissa miehet hakkaavat vaimojaan, miten heillä ei ole miehuutta jäljellä ja kuinka hauskaa tällaisia ihmisiä on ampua)

– Kotimaan turvallisuusministeri: John Kelly (45-vuotinen ura armeijassa, viimeiset vuodet eteläisen komentoalueen johtaja, vastuualeina Karibianmeri ja suhteet Etelä-Amerikkaan, johtanut Guantanamo Baytä, Obaman kriitikko, kannattanut rajavalvonnan vahvistamista Yhdysvaltain ja Meksikon välillä)

– Kansallisesta turvallisuudesta vastaava neuvonantaja: Michael Flynn (Afganistanin ja Irakin veteraani, asevoimien tiedusteluorganisaatio DIA:n johtaja 2012-2014, vaatinut Hillary Clintonin vangitsemista, luonnehtinut islamia syöväksi ja islamilaista ideologiaa sairaudeksi, syytetty liian läheisistä suhteista Moskovaan, toisaalta luonnehtinut Venäjää, Pohjois-Koreaa, Kiinaa, Irania, Syyriaa, Kuubaa, Boliviaa, Venezuelaa, Nicaraguaa, al-Qaidaa, Hizbollahia ja Isistä vihollisliitoksi)

– Terveysministeri: Tom Price (kuudetta kautta kongressissa, edustajainhuoneen budjettikomitean johtaja, vastustanut Obamacarea sen säätämisestä lähtien ja vaatinut sen uusimista ja Medicaren yksityistämistä, vastustaa naisten aborttioikeutta)

– Työministeri: Andrew Puzder (CKE Restaurantsin toimitusjohtaja, Obaman hallinnon ja työmarkkinoiden sääntelyn kovaääninen kriitikko, vastustanut minimipalkan nostamista yli 9 dollariin tunnilta)

– Kauppaministeri: Wilbur Ross (miljardööri, tehnyt omaisuutensa ostamalla konkurssikypsiä firmoja eri teollisuudenaloilta, auttoi välttämään esimerkiksi Trump Taj Mahalin konkurssin, toimi Trumpin taloudellisena neuvonantajana kampanjan aikana)

– Oikeusministeri: Jeff Sessions (ensimmäinen Trumpia tukenut senaattori, edustaa republikaanien konservatiivista äärilaitaa, profiloitunut maahanmuuttokysymyksessä, kannattanut muuria ennen Trumpia, menetti Alabaman käräjätuomarin viran 1980-luvulla rasististen kommenttien takia – Ku Klux Klan on OK kunhan eivät polta pilveä)

– Opetusministeri: Betsy DeVos (miljardööri ja republikaanisen puolueen suurrahoittaja, julkisten koulujen kriitikko, lobannut yksityisten ja uskonnollisten koulujen puolesta valinnanvapauden nimissä, esivaalien aikaan sanoi Trumpia tungettelijaksi, joka ei kuulu puolueeseen)

– Ympäristonsuojeluviraston johtaja: Scott Pruitt (ilmastonmuutosdenialisti, läheiset suhteet fossiiliseen energiateollisuuteen, johtanut oikeudellista kampanjaa Obaman ilmastopolitiikkaa vastaan)

– Tiedustelupalvelu CIA:n johtaja: Mike Pompeo (edustajainhuoneen jäsen vuodesta 2011, kuuluu teekutsuliikkeeseen, kannattaa kidutusta ja sanonut että Edward Snowden pitäisi tuomita kuolemaan)

– Liikenneministeri: Elaine Chao (George W. Bushin aikainen työministeri, hallitusammattilainen esimerkiksi News Corpissa, Wells Fargossa ja republikaanijohtaja Mitch McConnellin vaimo, Chaolla tullee olemaan keskeinen rooli Trumpin infrahankkeen järjestelyissä, joka perustuu ennakkotietojen mukaan suorien investointien sijaan yksityisiin sijoituksiin ja verohelpotuksiin)

– Asuntoministeri: Ben Carson (entinen aivokirurgi, johti jossain välissä republikaanien esivaalien galluppeja, ei aikaisempaa kokemusta politiikasta, kritisoinut julkisia sosiaalitukia ja sanonut, että samaa sukupuolta olevien avioliitot johtavat pedofiliaan; kristitty, jonka mukaan maa luotiin kuudessa päivässä ja Joosef rakensi pyramidit varastoidakseen jyviä)

– Pienyritysten hallinnon johtaja Linda McMahon (perustanut miehensä Vincent McMahonin kanssa World Wrestling Entertainmentin, vapaapainia on yhteistyössä Trumpin kanssa ja myös Trump on vapaapaininut, nykyisin Trump kuuluu WWE Hall of fameen)

Riittäävätkö EKP:n päätökset markkinoille?

mario-vitor

EKP:ltä odotetaan tänään 80 miljardin tukiostojen jatkamista puolella vuodella (480 mrd).

Ongelma 1: Italian kansanäänestyksen jälkeen osakkeet ovat nousseet ja korot painuneet alas, koska EKP:n odotetaan yleisesti reagoivan kaikkiin epämiellyttäviin taloudellisiin ja poliittisiin tapahtumiin. Italian kansanäänestyksen jälkeen ”odotusten mukainen lisäelvytys” voikin olla liian vähän ja pettymys. Lisäksi on mielenkiintoista nähdä, grillaavatko toimittajat Draghilta kantoja Italian pankkisektorin ongelmiin – ongelmapankki Monte dei Paschin yksityisen pelastusoperaation huhutaan epäonnistuneen ja kulisseissa väännetään kättä, miten estetään paniikin leviäminen ilman että EU:n uudet säännöt heitetään roskiin.

Ongelma 2 – EKP on vihjaillut talouslehdistölle tekemien vuotojen kautta ilmoittavansa myös suunnitelmasta, jonka mukaisesti se alkaa peruuttaa tukiostoista. EKP:n tukiostot eivät kuitenkaan ole kasvattaneet merkittävästi inflaatiota (joka on ollut niiden ainoa julkituote tavoite) ensimmäisen 1,5 vuoden aikana ja epäsuorakin ilmoitus ohjelman lopettamisesta ennen maalin saavuttamista saattaisi olla ongelma EKP:n uskottavuudelle.

Ongelma 3 – Yhdysvaltain keskuspankin odotetaan nostavan korkoja ensi viikolla, joten ilmoitus QE-ohjelman lopettamisaikataulusta saattaisi nostaa korkotasoa ja vaikeuttaa Donald Trumpin vaalilupausta elvytyksestä. Toisin sanoen EKP:n ei tule ottaa huomioon ainoastaan Euroopan talous ja oma uskottavuutensa vaan myös Euroopan ulkosuhteet.

Puoli neljältä ollaan viisaampia, kun Draghin tiedotustilaisuus EKP:n kokouksen jälkeen alkaa.

PS: aina kun EKP on päättänyt QE-ohjelman laajentamisesta, Draghilla on ollut siniruutuinen solmio päällä.