Skip to content →

Arkisto

Tälle sivulle on kerätty blogimerkinnät ilmestymisjärjestyksessä.

  1. Kreikan velkahelpotuksista ei varmuutta, minkä lisäksi Kreikka tarvinnee IV tukipaketin
  2. PS palaa juurilleen ja alkaa vastustaa Euroopan integraatiota … joskus
  3. Macronin politiikka ratkaistaan Ranskan ja Saksan parlamenttivaaleissa
  4. Macron haluaa uudistaa Euroopan, mutta millaiseksi?
  5. Vaikka Ranska ei tule eroamaan EU:sta, poliittinen toimintakyvyttömyys kasvaa
  6. Trump ylpeilee sillä, mistä Obama vaikeni
  7. Jo toinen keskuspankkiiri eroaa Trumpin virkaanastujaisten jälkeen, mutta presidentin radiohiljaisuus jatkuu
  8. Trump jatkaa Obaman ulkopolitiikkaa aseellisesti
  9. Obamacaren kumoamisen sijaan Trump voi joutua koventamaan Obaman ulkopolitiikkaa
  10. Rinnakkaisvaluutta mahdollistaa köyhien verovapauden ja miljardien elvytyksen talouskurista huolimatta
  11. Velkakatto lisää kongressin konservatiivista teatteria
  12. Geert Wilders oli Hollannin vaalien hegemoninen voittaja
  13. Trumpin eristys Valkoisessa talossa
  14. Vaikka äärioikeistolle tulisi lötky, Ranskan ja Hollannin poliittinen keskusta siirtyy oikealle
  15. IMF eroaa ennemmin troikasta kuin Kreikka eurosta
  16. Trump voi nimittää Fedin johtokuntaan 5 mieleistään keskuspankkiiria
  17. Steve Bannon, you're fired?
  18. Talouskuri kannustaa valtiota luopumaan infrastruktuurin ylläpidosta
  19. Trump on konservatiivinen budjettihaukka
  20. Ranskan vasemmiston vaikea löytää koherentti vastus Fillonille ja Le Penille
  21. Katainen esittää Suomea EU-sotilasyhteistyön ydinjoukkoon, mitä sanovat poliitikot ja upseerit?
  22. Pimeässä viheltely on resepti populismin nousuun
  23. Trump ja Yhdysvaltain keskuspankki kannustavat yrityksiä ostamaan omia osakkeitaan tuotekehittelyn ja investointien sijaan
  24. Trump on osoittanut Yhdysvaltain keskuspankin poliittisuuden
  25. Italia suunnittelee pankkitukea ja Renzi paluuta pääministeriksi
  26. Kreikkalainen draama - Saksa vs. IMF vs. euroryhmä vs. Syriza
  27. Ennenaikaiset vaalit tarjoavat Syrizalle ulospääsyn talouskurista
  28. Trumpin dream team - jotain vanhaa, jotain uutta?
  29. Riittäävätkö EKP:n päätökset markkinoille?
  30. Italian suurin ongelmapankki tarvinnee valtion tukea kansanäänestyksen jälkeen
  31. Italian kansanäänestyksen poliittiset seuraukset
  32. Italian kansanäänestyksen vaikutukset pankkisektoriin
  33. EKP:n uusin tehtävä on poliittisten kriisien patoaminen
  34. Miten vasemmiston äänet jakautuisivat Fillonin ja Le Penin välillä?
  35. Post-truth ja strateginen kommunikointi
  36. Trump, korkopolitiikka ja vaalilupausten pyörtäminen
  37. Ranskan poliittinen keskusta harppoo oikealle
  38. Trumpin ensimmäiset nimitykset
  39. Trump ravistelee talouskuria ja keskuspankkia, mutta kuinka paljon?
  40. Donald Trumpin talouspoliittinen linja
  41. Vaaliennusteiden epäonnistuminen kertoo henkisestä polarisaatiosta
  42. Populismin ja vastapopulismin nousu
  43. Vastapopulismi ja örkkilaumaksi leimaaminen
  44. Post truth politics: keskuspankkien syyttäminen populismin noususta
  45. Summers ehdottaa keskuspankkien itsenäisyydestä luopumista
  46. Euro vai ei III: Varoufakisin vaihtoehdottomuus
  47. Euroopan unioni vastaa Brexitiin militarisoitumalla
  48. Historian ironiaa: Saksan malli olisi hajottanut euroalueen
  49. Markkinatalous tarvitsee keskuspankkeja ja keskuspankit tarvitsevat hallituksia
  50. Eurooppa tänään: pankkiviranomainen piilottelee pankkikriisiä ja Deutsche Bank vaatii pörssiromahdusta
  51. Stressitestit siirtävät Euroopan pankkikriisiä tuonnemmaksi
  52. Pankkiunioni on kylvänyt Euroopan seuraavan kriisin siemenet
  53. Kokoomuksen luokkapuhe piilottaa omistussuhteet
  54. Brexit aloitti Euroopan etsikkoajan
  55. Suomalainen media vastustaa yksiäänisesti Brexitiä
  56. Saksa ja Ranska uhkaavat sulkea Iso-Britannian sisämarkkinoilta, mikäli Brexit voittaa kansanäänestyksen
  57. Ranskan työmarkkinauudistus ja poliisiväkivalta ilmentävät entistä autoritaarisempaa Eurooppaa
  58. Euro vai ei II: Sosiaalinen Eurooppa ja keskiluokan tärinä
  59. Euroryhmä sopi, että Kreikan kriisi jatkuu viimeistään 2018
  60. Demokratian Pandoran lipas: Iso-Britannian lisäksi Euroopan suurissa maissa halutaan EU-kansanäänestyksiä
  61. Euroopan komissio osallistuu Espanjan uusintavaaleihin
  62. Sotaan löytyy rahaa, sillä sota on rauhaa
  63. Euroopan nälkäpeli
  64. Kertokaa please, mihin talouskuria tarvitaan?
  65. Euroopan keskuspankin toinen mandaatti?
  66. Euro vai ei: Euroeron poliittinen subjekti
  67. Mihin talouskuria tarvitaan?
  68. Liittovaltio ilman nationalismia
  69. Nyt leikataan ihmisoikeudet
  70. Kuplatalouden arkkitehtuuri
  71. Plan B from outer euro?
  72. Talouskeskustelu Suomessa
  73. Spin Doctor Feelgood
  74. Onko EKP finanssimarkkinoiden vanki?
  75. Rahaliiton viimeistelyn I vaihe 2015-2017
  76. Ranskan sotaelvytys
  77. Mitä Portugalissa tapahtuu?
  78. Porvarillinen pakkopaita
  79. Talouskurista autonomiaan
  80. Euron ja talouskurin haastaminen
  81. Keskuspankkien vastaisku
  82. Pörssiromahdus ja keskuspankit
  83. Syksyn sävelet
  84. Kreikka on totuus Euroopasta III
  85. Ainoa vaihtoehto on entistä ankarampi talouskuri
  86. Kreikka on totuus Euroopasta II
  87. Ensin äänestellään ja lopuksi Saksa voittaa
  88. Kreikan kriisistä liittovaltioon
  89. Kreikka on totuus Euroopasta
  90. Saksan ja Ranskan demarit haastavat SSS-hallituksen
  91. Suomen varjohallitus
  92. Missä EU, siellä ratkaisu
  93. Sipilän 15 kysymystä - koveneeko europolitiikka?
  94. Kuinka hallitusohjelmaa luetaan?
  95. Euroryhmän kolmas näytös
  96. Kestääkö euro Syrizan politiikan?
  97. EKP on Troikan pelinrakentaja
  98. Mihin Syriza ja Troikka ovat valmiita?
  99. Talousuutisen ruumiinavaus
  100. Jatkuvan talouskurin arkkitehdit
  101. Kuka hyötyy kasvu- ja työllisyyssopimuksesta?
  102. Uusklassisen teorian raunioilla II: Lepomäki & Wahlroos
  103. SDP <3 PS
  104. Uusklassisen teorian raunioilla: Reinhart & Rogoff
  105. Miten häviät voittaessasi? Arvio kehyspäätösten dynaamisista vaikutuksista
  106. Miten voitat häviämättä? Arvio kehysriihestä
  107. Suomettumisen viimeinen linnake
  108. Ei se EU vaan se euro
  109. Oikeistolainen ja vasemmistolainen talouskuri
  110. Leikatkaa, leikatkaa!
  111. Kuinka Espanjan pankkikriisi ratkaistaan vastuullisesti eli miten opetat lehmän lentämään ja lennät sillä kotiin Muumilaaksoon
  112. Liittovaltio ilman demokratiaa ja valtioiden liitto ilman talouskasvua
  113. Kehysriiheä odotellessa
  114. Eurolle Darwin-palkinto!
  115. Konsensuksella suurlamaan!
  116. Kuka maksaa pankkikriisin?
  117. Eurokriisin pyrotekniikka
  118. Äärioikeiston uhka ja mahdollisuus
  119. Ota rahat ja juokse
  120. Onko sikspäkin hallitusohjelma oikeistolainen vai vasemmistolainen?
  121. Aseita Soinille
  122. Kansojen varallisuuden ryöstöretki – Näin toimii Euroopan pysyvä vakausmekanismi
  123. Neljältä suurelta puuttuu talouspolitiikka
  124. Velkatalouskriisi
Facebook Comments
Facebook Auto Publish Powered By : XYZScripts.com