Historian ironiaa – Trumpin hallinnon demokraattipankkiirit ovat palauttamassa Yhdysvaltain finanssisääntelyn Bill Clintonin aikaan

Historian ironiaa – Trumpin hallinnon demokraattipankkiirit ovat palauttamassa Yhdysvaltain finanssisääntelyn Bill Clintonin aikaan

  Samaan aikaan kun Valkoisen talon ovea on näytetty keskeisille republikaaneille, Trumpin talouspolitiikasta vastaavat edelleen entiset demokraattilahjoittajat Steve Mnuchin ja Gary Cohn. Valtiovarainministeri Mnuchin on ilmoittanut, että Donald Trumpin hallinto pyrkii vähentämään finanssimarkkinoiden sääntelyä Trumpin asetuksen 13772 mukaisesti. Finanssimarkkinoiden osalta normitalkoot tarkoittavat, että loputkin Obaman pankkilaista pyritään vesittämään. Laki ei alunperinkään vastannut finanssijärjestelmän vakavimpiin ongelmiin, minkä lisäksi pankkien lobbarit ja republikaanit ovat viivästyttäneet ja vesittäneet pankkilain kaliiperia. Esimerkiksi pankkien keinottelun omiin nimiin estävä Volcker-sääntö astui voimaan 5 vuotta lain hyväksymisen jälkeen ja suuret pankit hakivat välittömästi sen täytäntöönpanoon 5 vuoden siirtymäaikaa. Laki ei ole…Read more …
Trump ylpeilee sillä, mistä Obama vaikeni

Trump ylpeilee sillä, mistä Obama vaikeni

Keskiviikkona Trump teki kaksi uutta U-käännöstä. Make America Great Again ei välttämättä tarkoita suurtakaan muutosta Obaman talous- ja ulkopolitiikkaan vaan ennemminkin näiden uudenlaista luentaa ja toisenlaista virittämistä. Ensin Trump ilmoitti, ettei Yhdysvallat syytä Kiinaa valuuttansa manipuloinnista. Manipulaatiosyytteet vaikeuttaisivat Kiinan ja Yhdysvaltain yhteistyötä Pohjois-Korean ydinaseohjelman lopettamiseksi. Pääsiäislauantaina on Pohjois-Korean tärkein kansallinen juhlapäivä, Kim Il-sungin syntymäpäivä. Samalla kun Trump luopui valuuttasotasyytöksestä, hän kiihdytti valuuttasotaa. Hänen mukaansa dollari on liian vahva ympäristössä, jossa muut maat devalvoivat. Vaalikampanjan aikana Trump haukkui jatkuvasti Yhdysvaltain keskuspankin ja sen johtaja Janet Yelleniä alhaisen koron politiikasta, mutta puhuessaan ensimmäisen kerran presidenttinä…Read more …
Jo toinen keskuspankkiiri eroaa Trumpin virkaanastujaisten jälkeen, mutta presidentin radiohiljaisuus jatkuu

Jo toinen keskuspankkiiri eroaa Trumpin virkaanastujaisten jälkeen, mutta presidentin radiohiljaisuus jatkuu

Yhdysvaltain keskuspankin Richmondin piirin johtaja Jeff Lacker erosi viime viikolla, koska hän oli vuonna 2012 vahvistanut sisäpiiritietoa Medley Globalille. Fed valmisteli tuolloin satojen miljardien arvopaperiostoja ja sijoittajapiireissä tieto on ollut kultakaivos. Vaikka Lacker johti liittovaltion tutkijoita kaksi kertaa harhaan, syytteitä ei kuitenkaan nostettu. Lacker myöntää vahvistaneensa yksityiskohdan Fedin mahdollisista toimista, muttei olleensa alkuperäinen vuotaja. Medleyn lisäksi Wall Street Journal julkaisi syyskussa 2012 tarkkoja tietoja Fedin suunnitelmista sekä yksityiskohtia johtokunnan kokouksen sisällöistä. Kun kongressi pyysi tutkimukseen liittyviä asiakirjoja 2015, keskuspankin johtaja Janet Yellen kieltäytyi asian keskeneräisyyteen vedoten. Myös Yellen itse on ollut yhteyksissä Medley Globaliin, mutta…Read more …
Trump jatkaa Obaman ulkopolitiikkaa aseellisesti

Trump jatkaa Obaman ulkopolitiikkaa aseellisesti

30.3. Yhdysvaltain YK:n suurlähettiläs Nikki Haley sanoo, että Yhdysvallat ei pyri syrjäyttämään Syyrian presidentti Bashar al-Assadia. Myös ulkoministeri Rex Tillerson vihjaa, että al-Assadin jatkosta päättää Syyrian kansa. Tämä olisi merkittävä muutos Obaman hallinnon ulkopolitiikasta, jossa al-Assadin syrjäyttäminen oli yksi merkittävimmistä tavoitteista. 4.4. Syyrian ilmavoimat tekevät Pohjois-Syyriassa ilmaiskun, jossa kuoli lähteestä riippuen 60-100 siviiliä hermokaasuun. Länsimaat syyttävät al-Assadia kemiallisten aseiden käytöstä, Venäjä puolustaa liittolaistaan ja al-Assad kieltää iskut. 7.4. Donald Trump antaa käskyn ampua 59 tomahawk-risteilyohjusta Shayratin lentotukikohtaan, josta tiistain iskun epäillään suoritetun. Kyseessä on Yhdysvaltain ensimmäinen suora hyökkäys Bashar al-Assadin hallintoa vastaan. Venäjä tukee avoimesti al-Assadia ja Kiina epäsuorasti. 10.4. Syyrlähettiläs Haleyn mukaan al-Assadin kukistaminen on välttämätöntä. (lisätty 12.4.) Ilmeisimmän…Read more …
Obamacaren kumoamisen sijaan Trump voi joutua koventamaan Obaman ulkopolitiikkaa

Obamacaren kumoamisen sijaan Trump voi joutua koventamaan Obaman ulkopolitiikkaa

Trumpin uudistukset ovat jumittaneet kongressiin. Kongressin edustajainhuoneen republikaanijohtaja Paul Ryan ilmoitti eilen, että verouudistuksessa tulee menemään terveydenhuoltouudistusta kauemmin, sillä senaatin republikaaneilla ei ole konsensusta veroalesta. Lisäksi ylä- ja alahuoneen republikaanien tulisi löytää yhteinen sävel menoista seuraavan kolmen viikon aikana, sillä velkakatto tuli täyteen maaliskuun puolessa välissä ja Yhdysvalloilla on tällä hetkellä vähemmän rahaa kuin Googlella. Jos maltilliset ja konservatiiviset republikaanit eivät pääse yhteisymmärrykseen, maailman mahtavin valtio joutuu jälleen laittamaan lapun luukulle jo tämän kuun lopulla. Tämä olisi kova kolaus Trumpin hallinnon uskottavuudelle ja saadakseen lunastettua edes osan vaalilupauksistaan Trump joutuisi hakemaan tukea haukkumiltaan demokraateilta. Mikäli Trump ei saa sisäpoliittisia…Read more …
Velkakatto lisää kongressin konservatiivista teatteria

Velkakatto lisää kongressin konservatiivista teatteria

Yhdysvaltain velkakatto tuli vastaan viime keskiviikkona. Tämä tarkoittaa, että maailman mahtavin valtio ei voi ottaa senttiäkään lisää velkaa ilman lainmuutosta. Yhdysvalloilla on tällä hetkellä noin 30 miljardia dollaria ja se loppuu muutaman kuukauden päästä. Vertailun vuoksi Googlella on 70 miljardia ja Applella peräti 250 miljardia. Trumpin budjettiesitys sisältää 54 miljardin satsaukset puolustukseen, mikä rahoitetaan leikkaamalla muuta hallintoa. Toisin sanoen vielä ei olla päätetty velan lisäämisestä tai vähentämisestä juuta eikä jaata, eikä Trumpin verouudistuksesta ja infrahankkeista tiedetä edelleenkään mitään (paitsi että liikenneministeriöltä leikataan 13 %). Obamacaren kumoaminen etenee torstaina edustajainhuoneen äänestykseen ja konservatiivit ovat vaatineet terveydenhuollon ehdollisuutta…Read more …
Trumpin eristys Valkoisessa talossa

Trumpin eristys Valkoisessa talossa

Marraskuusta lähtien ollaan arvailtu, kuinka Trump vaikuttaa Yhdysvaltain ja Venäjän suhteisiin. Näyttää, että ei paljoakaan. Ensinnäkin Jon Huntsmanille on tarjottu Venäjän suurlähettilään paikaa. Huntsman on näkyvä Putinin (ja Trumpin) kriitikko sekä toiminut suurlähettiläänä Signaporessa ja Kiinassa Bushin ja Obaman hallinnoissa. Venäjä-myönteinen Michael Flynn joutui jo eroamaan ja poikkeuksellisen hiljainen ulkoministeri Rex Tillerson on kieltänyt koskaan vaatineensa Venäjän sanktioiden poistamista. Toiseksi ollaan oltu huolissaan Trumpin talouspolitiikan protektionismista ja kauppasotien kiihdyttämisestä. FT uutisoi eilen, miten Trumpin kabinetti on jakautunut Peter Navarron (joka suututti Saksan syyttämällä tätä liian halvalla eurolla ratsastamisesta) johtamat taloudelliset nationalistit ja toisaalta Gary Cohnin (entinen Goldman…Read more …
Trump voi nimittää Fedin johtokuntaan 5 mieleistään keskuspankkiiria

Trump voi nimittää Fedin johtokuntaan 5 mieleistään keskuspankkiiria

Daniel Tarullo jätti perjantaina eroilmoituksen Yhdysvaltain keskuspankin (Fed) johtokunnasta. Koska republikaanit estivät Obamaa täyttämästä johtokunnan 2 vapaata paikkaa, Donald Trump voi nimittää johtokuntaan 3 mieleistään keskuspankkiiria. Lisäksi Trump voi vaihtaa Fedin johtajan ja varajohtajan, sillä nykyiset pestit päättyvät ensi vuonna. Jos Trump laittaisi Fedin johtokuntaan 5 uutta naamaa, millaista rahapolitiikkaa hän ajaisi? Kukaan ei tiedä. Fedin nykyinen varajohtaja Stanley Fischer sanoi, ettei Fedissä ole mitään käryä, minkälaisena Trumpin verouudistus, elvytyssuunnitelmat ja leikkaukset tulevat ulos republikaanien johtamasta kongressista. Myös Trump on viestinyt ristiriitaisesti dollarista: toisaalta puheet protektionismista ja rajaverosta viittaisivat vahvempaan dollariin; toisaalta Saksan ja Kiinan syyttäminen valuuttasodasta viittaisi dollarin…Read more …
Steve Bannon, you’re fired?

Steve Bannon, you’re fired?

Steve Bannon oli mastermind Trumpin vaalistrategian takana, joka perustui mediahuomion kääntämiseen Trumpin skandaalimaiseen persoonaan. Strategia toimi - Trump käytti republikaanien esivaaleissa tv-mainontaan 10 miljoonaa, vastaehdokkaat 266 miljoonaa. Loppu on historiaa: Trump voitti olemalla mahdollisimman epäpresidentillinen ja sama meno on jatkunut virantoimituksessa. Vaikka bannonismi perustuu kaaokseen, strategiana oli tuskin saada aikaan Women’s marchin ja lentokenttäprotestien suuruista kansalaisliikehdintää ja internetiä täyteen äärioikeistojohtaja Richard Spencerin turpaanvetomeemejä. Sen sijaan, että Bannon olisi mobilisoinut establishmenttiin kyllästyneet massat Trumpin taakse, bannonismi on mobilisoinut Yhdysvaltain ministeriöiden ja uravirkamiesten lisäksi Euroopan johtajat, Amerikan teknologiajätit ja jopa Wall Streetin Trumpin hallintoa vastaan.  Poliittiseksi fiaskoksi osoittautunut…Read more …
Trump on konservatiivinen budjettihaukka

Trump on konservatiivinen budjettihaukka

The Hillin saaman asiakirjan mukaan Trumpin hallinto suunnittelee massiivisia 10 000 miljardin dollarin leikkauksia liittovaltion budjettiin seuraavan 10 vuoden aikana. Leikkaukset käsittelevät kauppa-, oikeus-, ympäristöministeriöiden alaisten ohjelmien ja osastojen uudelleenjärjestelyjä, rahoituksen vähentämistä ja eliminoimista. Leikkaukset ovat konservatiivisia ja koskevat esimerkiksi vähemmistöjen-, naisten- ja ihmisoikeuksien rahoitusta, ympäristön- ja uusiutuvien energialähteiden tutkimusta sekä erilaisten yritystukien poistamista, joita konservatiivit pitävät perusteettomina. Lisäksi Yhdysvaltain yleisradio esitetään yksityistettäväksi (kuten Kreikassa) ja taiteita ja humanistisia tieteitä koskevat kansalliset lahjoitukset poistettavaksi kokonaan. Budjettileikkaukset perustuu konservatiivisen Heritage Foundationin skinny budget -esitykseen. The Hillin saamassa asiakirjassa ei mainita vielä mitään terveydenhuollosta tai sosiaaliturvasta, jotka ovat budjetin suurimpia menoeriä, mutta alijäämähaukkojen…Read more …