Brexit aloitti Euroopan etsikkoajan

On mahdotonta sanoa, mitä brexitistä seuraa, sillä kiihdyttää Euroopan poliittista hajaannusta ja kannustaa jatkamaan integraatiota entistä epädemokraattisemmin.

Rahaliiton viimeistelyn I vaihe 2015-2017

Ensimmäisen vaiheen tarkoitus on kiristää julkistalouden kurisääntöjä sekä ulottaa talouskuri palkkapolitiikkaan. Toisessa vaiheessa uudistukset on määrä muuttaa sitovaksi lainsäädännöksi rahaliiton viimeistelemiseksi.

Talouskurista autonomiaan

Video Joel Kaitilan kanssa kirjoitetun Talouskurista autonomiaan -raportin julkistamistilaisuudesta. Tuotanto Jaakko Tiikasalo & äänet Staffan Ström.

Euron ja talouskurin haastaminen

Euron kurisäännöt pakottavat talouskuriin, mutta näin ei tarvitse olla. Jäsenmaat voivat rikkoa kurisääntöjä tietoisesti, kiertää niitä rinnakkaisvaluutan avulla tai hylätä ne eroamalla eurosta.

Kreikka on totuus Euroopasta III

Myös Sipilän hallitus antaa syksyn aikana kirjelmän suurelle valiokunnalle EMU:n kehittämisestä ja on toivottavaa että Suomessakin herää keskustelu rahaliiton tulevaisuudesta.

Kreikan kriisistä liittovaltioon

Vaikka unioni rakoilee myös suurissa maissa, ilman Syrizaa, Tsiprasta ja Varoufakista liittovaltiokehityksen suurta pyörää tuskin oltaisiin voitu laittaa pyörimään näin nopeasti - kävi sunnuntain kansanäänestyksessä miten hyvänsä.