Trump ylpeilee sillä, mistä Obama vaikeni

Trump ylpeilee sillä, mistä Obama vaikeni

Keskiviikkona Trump teki kaksi uutta U-käännöstä. Make America Great Again ei välttämättä tarkoita suurtakaan muutosta Obaman talous- ja ulkopolitiikkaan vaan ennemminkin näiden uudenlaista luentaa ja toisenlaista virittämistä. Ensin Trump ilmoitti, ettei Yhdysvallat syytä Kiinaa valuuttansa manipuloinnista. Manipulaatiosyytteet vaikeuttaisivat Kiinan ja Yhdysvaltain yhteistyötä Pohjois-Korean ydinaseohjelman lopettamiseksi. Pääsiäislauantaina on Pohjois-Korean tärkein kansallinen juhlapäivä, Kim Il-sungin syntymäpäivä. Samalla kun Trump luopui valuuttasotasyytöksestä, hän kiihdytti valuuttasotaa. Hänen mukaansa dollari on liian vahva ympäristössä, jossa muut maat devalvoivat. Vaalikampanjan aikana Trump haukkui jatkuvasti Yhdysvaltain keskuspankin ja sen johtaja Janet Yelleniä alhaisen koron politiikasta, mutta puhuessaan ensimmäisen kerran presidenttinä…Read more …
Jo toinen keskuspankkiiri eroaa Trumpin virkaanastujaisten jälkeen, mutta presidentin radiohiljaisuus jatkuu

Jo toinen keskuspankkiiri eroaa Trumpin virkaanastujaisten jälkeen, mutta presidentin radiohiljaisuus jatkuu

Yhdysvaltain keskuspankin Richmondin piirin johtaja Jeff Lacker erosi viime viikolla, koska hän oli vuonna 2012 vahvistanut sisäpiiritietoa Medley Globalille. Fed valmisteli tuolloin satojen miljardien arvopaperiostoja ja sijoittajapiireissä tieto on ollut kultakaivos. Vaikka Lacker johti liittovaltion tutkijoita kaksi kertaa harhaan, syytteitä ei kuitenkaan nostettu. Lacker myöntää vahvistaneensa yksityiskohdan Fedin mahdollisista toimista, muttei olleensa alkuperäinen vuotaja. Medleyn lisäksi Wall Street Journal julkaisi syyskussa 2012 tarkkoja tietoja Fedin suunnitelmista sekä yksityiskohtia johtokunnan kokouksen sisällöistä. Kun kongressi pyysi tutkimukseen liittyviä asiakirjoja 2015, keskuspankin johtaja Janet Yellen kieltäytyi asian keskeneräisyyteen vedoten. Myös Yellen itse on ollut yhteyksissä Medley Globaliin, mutta…Read more …

Kuplatalouden arkkitehtuuri

Kuplatalouden arkkitehtuuri on hauras ja hasardi. Seuraavan kriisin sattuessa reaalitalouden ja finanssisektorin tilanne on vakavampi, hallitusten toimintakyky heikompi ja poliittinen tyytymättömyys suurempi kuin vuonna 2008.

Onko EKP finanssimarkkinoiden vanki?

Vajaat 700 miljardia euroa oli finanssimarkkinoille pettymys. Osakkeet painuivat ja euro vahvistui. Kurssin käänsi vasta Draghin vihjaus rajattomista ostoista. Onko EKP finanssimarkkinoiden vanki?

Keskuspankkien vastaisku

Kulunut viikko osoittaa, että rahapolitiikassa pelkät sanat ovat tärkeitä työkaluja. Tapahtumilla saattaa kuitenkin olla seurauksia, jotka pakottavat Euroopan ja Yhdysvaltojen keskuspankit sanoista tekoihin.

Pörssiromahdus ja keskuspankit

On mahdollista, että poikkeuksellisina toimenpiteinä lanseeratuista alhaisista ohjauskoroista ja keskuspankkien erittäin suurista taseista tulee uusi normaali vielä pitkäksi aikaa.

Talousuutisen ruumiinavaus

Talousuutisia taustoitetaan liian usein puutteellisesti ja lukijoille jää epäselväksi, mistä uutisoitavassa asiassa on kysymys. Tämä johtuu usein siitä, että taloudellisten ilmiöiden yhteiskunnallisten vaikutusten analysointi jätetään yleensä “talouden asiantuntijoille”. Esimerkistä käy hyvin Taloussanomien analyysi Ekonomisti: EKP lähetti voimakkaan viestin uusista toimista (21.11.), jossa Euroopan keskuspankin puheenjohtaja Mario Draghin Frankfurtin pankkikongressissa pitämää puhetta on päästetty tulkitsemaan Aktian ja Handelsebankenin pääekonomistit. Käyn seuraavaksi uutisen läpi pala palalta. Kirjoituksen tarkoitus on tuoda esiin talousviisaiden rooli uutisoinnissa, kannustaa kyseenalaistamaan uutisten “itsestäänselvyydet” ja vaatimaan informatiivisempaa journalismia. 171Read more …