Skip to content →

Euron ja talouskurin haastaminen

konfrontaatio

Valtiovarainministeriö julkaisi viikko sitten torstaina raportin rahaliiton kehittämistarpeista, jonka pohjalta Juha Sipilän hallituksen on määrä muodostaa kantansa Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) kehittämisestä.

Taustalla on lisääntyneet vaatimukset kehittää rahaliitto fiskaaliunioniksi. Kesällä EU:n 5 presidenttiä (Juncker, Draghi, Tusk, Dijsselbloem & Schulz) esittivät euroalueelle yhteistä valtiovarainministeriötä.

Kreikan kansanäänestyksen jälkeen eurosta vastaava komissaari Valdis Dombrovskis ilmoitti, että rahaliittoa tullaan kehittämään presidenttien ehdotuksen pohjalta pikavauhtia. Fiskaaliunionia ovat vaatineet myös johtavat saksalaiset, ranskalaiset ja italialaiset poliitikot.*

VM:n raportissa tarjotaan hallitukselle kaksi vaihtoehtoa. Keskitetyn ohjauksen EMU tarkoittaa suurempaa talouspoliittista ohjausta Brysselistä, Markkinakuri-EMU jäsenmaiden suurempaa vastuuta sääntöjen noudattamisesta.

Vaikka talouskuri jatkuu molemmissa tapauksissa, Sipilän hallitus on kahden tulen välissä.

Toisaalta hallitusohjelma suhtautuu kielteisesti taloudelliseen integraatioon, yhteisiin veroihin, yhteisvastuuseen ja perussopimusten muuttamiseen. Toisaalta Suomen Eurooppa-poliittinen pitkä linja on olla Euroopan ytimessä. 

Seuraavan kerran rahaliiton kehittämistä käsitellään tässä kuussa Eurooppa-neuvoston huippukokouksessa. On vaikea nähdä, että Suomen pitkä linja muuttuisi, vaikka hallitus onkin sekoillut pakolaiskriisin kanssa ja leikannut kehitysyhteistyöstä.

Kun rahaliittoa ollaan kehittämässä fiskaaliunioniksi, kriittinen keskustelu rahaliitossa olemisen mielekkyydestä on käytävä viimeistään nyt. Tähän osallistuaksemme olemme kirjoittaneet Joel Kaitilan kanssa raportin Talouskurista autonomiaan – euromaiden omaehtoiset toimet liikkumavaran lisäämiseksi.

Raportissa etsitään talouskurin lopettamisen keinoja rahaliiton nykyisen järjestyksen haastamisesta. Jäsenmaat voivat rikkoa kurisääntöjä tietoisesti, kiertää niitä rinnakkaisvaluutan avulla tai hylätä ne eroamalla eurosta. Raportin tavoitteena on nykyisistä talouskurisäännöistä vapautuminen, massatyöttömyyden lopettaminen ja poliittisen mielikuvituksen laajentaminen.

Raportti on ladattavissa tästä. Raportin julkaisutilaisuuden PowerPointit-löytyvät tästä. Tallenne julkistamistilaisuudesta sekä Hanna Kuuselan ja Pekka Sauramon kommenttipuheenvuorot julkaistaan lähiaikoina.

Viitteet

* 3.6. Sigmar Gabriel (Saksan talousministeri, sosiaalidemokraatti) ja Emmanuel Macron avasivat pelin (Ranskan talousminsiteri, sosiaalidemokraatti) vaatimalla euroalueelle yhteistä budjettia, joka rahoitettaisiin omilla veroilla.
19.7. Francois Hollande (Ranskan presidentti) ehdottaa euroalueelle omaa hallitusta.
27.7. Pier Carlo Padoen (Italian valtiovarainministeri) ehdottaa euroalueelle yhteistä budjettia ja työttömyysohjelmaa sekä mahdollisesti omaa valtiovarainministeriä ja parlamenttia.

Facebook Comments

Published in EMU EU eurokriisi talouskuri

6 Comments

  1. Ilkka kajaste Ilkka kajaste

    Valitettavasti raportti, kuten monet muutkin tässä keskustelussa esitetyt näkemykset, perustuu vakaviin virheisiin ja väärinkäsityksiin. Tästä syystä keskustelua on vaikea ottaa vakavasti. Esimerkiksi velkakriteeri sekä rakenteellinen jäämä (ylijäämä tai lähellä tasapainoa) kuuluu EMUa koskeviin tavoitteisiin alusta lähtien. On virhe antaa komission pyrkimyksille liian suuri paino (liittovaltio). Aiemmatkaan aloitteet eivät ole menneet läpi neuvostossa. Kreikka on poikkeustapaus, joka on käsitelty pääosin EU:n rakenteiden (troikka) ulkopuolella. Alusta lähtien on uskoteltu, että säännöt olisivat jonkinlainen pakkopaitaa, mutta käytännössä ne ovat joustaneet eivätkä ole ajaneet mitään jäsenvaltiota ahdinkoon. Jos keskustelu perustuisi oikeisiin lähtökohtiin, olisivat johtopäätökset todennäköisesti toisenlaisia. Olisi syytä paneutua olemassa olevien sääntöjen ja menettelyjen kehittämiseen eikä tyrkyttää epävarmoja ja riskialttiita vaihtoehtoja.

    • antti antti

      Kiitos kommentistasi Ilkka!

      Väität, ettemme tiedä, mistä puhumme. Tämä on kyseenalainen väite.

      Eurokriisin myötä komission määräysvaltaa on kasvatettu, minkä lisäksi rakenteellisen alijäämän kriteeri on kirjattu lakeihin jäsenmaissa. Suunnitelmat ovat suunnitelmia, niiden olemus on muutos. 5 presidentin raportti ei mene läpi sellaisenaan, mutta myös euroalueen päättävien maiden johtavat poliitikot vaatineet rahaliiton poliittista kehittämistä.

      Tätä vasten olisikin mielenkiintoista kuulla, mitkä ovat mielestäsi oikeat lähtökohdat ja johtopäätökset keskustelulle rahaliiton kehittämisestä sekä Suomen eurojäsenyydestä?

      Antti & Joel

      • Ilkka kajaste Ilkka kajaste

        Kiitos tilaisuudesta kommentoida lähemmin. Itse asiassa julkaisun kesäkuun alussa eräänlaisena ’lopputyönä’ raportin eurokriisidtä ja EMUn kehittämisestä. Se ilmestyi VM:n sivuilla. Syyskuun alusta olen ollut eläkkeellä. Minusta premissit keskustelussa, joka koskee eurosta eroamista tai liittovaltiota ovat virheelliset ja niistä on aivan liian helposti tehty johtopäätöksiä jompaan kumpaan suuntaan, tämä ei ole ollut hedelmällistä.

        EMU on alusta lähtien tähdännyt rakenteellisten tasapainoon. Se (0,5%) ei ole uutuus. Sama koskee myös velkakriteeriä. Lissabonin sopimus ei muuttanut toimivaltasuhteita vaan koordinaatio perustuu edelleenkin pehmeään lainsäädäntöön (soft law) eikä ole johtanut pakottavion toimiin. Sanktiot eivät ole todellinen vaihtoehto eikä niitä olecsovellettu kertaakaan, käytännössä säännöt joustavat kuten on nähty kriisin aikanamesimerkiksi Ranskan kohdalla, jonka velkaantuneisuus on kasvanut kaiken aikaa. On turha uskoa, että komission pyrkimys liittovaltiorakenteiden aikaansaamiseksi voisi toteutua, koska se merkitsisi kansallisen budjettivallan kaventamista, mihin parlamentit eivät tule suostumaan. Vuoden 2012 aloite tai komission suunnitelma ei ole toteutunut alkuunkaan (pl pankkiunioni). Syy on ilmeinen, sillä jäsenvaltiot ole halukkaita menemään tähän. eikä liittovaltiota tarvitakaan, jos markkinakutin annetaan toimia.
        Miksi EMUa tarvitaan. Yksi syy on luottamus. Tästä oli monille maille konkreettista hyötyä aikoinaan. Nyt on kysymys siitä, kuinka luottamus voidaan palauttaa kriisin jälkeen. Tämä on paljon kiinnostavampi keskustelu kuin Esillä olleet 2 äärivaihtoehtoa.
        Tässä joitakin argumentteja. Jstkan mielelläni keskustelua.
        Ilkka

  2. Ilkka kajaste Ilkka kajaste

    Vielä muutama kommentti rakentavassa mielessä. Ne liittyvät viimeisessä kappaleessa esitettyihin kysymyksiin. Miten euroaluetta tulisi kehittää.
    1. Pankkiunioni on tärkeä uudistus, joka heijastaa vuosien aikana tapshtunutta markkinaintegraatiota. Osa uudistuksesta on tosin tapahtunut EU-kehikon ulkopuolella. Psnkkunioni heijastaa toissijaisuutta, joka on määräävä periaate unionin kehittämiselle perussopimuksen mukaan.
    2. Komission ym. ehdotukset EMUn kehittämiseksi tähtäävät poliittiseen unioniin ja on kysyttävä, mitkä ovat ehdotusten taloudelliset perusteet. Jos jäsenvaltiot olisivat pitäneet kiinni rakenteellista jäämää koskevasta alkuperäisestä tavoitteesta, olivat automaattiset vakauttajat voineet toimia kriisin aikana, mikä olisi helpottanut sen vaikutuksia ja hillinnyt velkaantumista. Miksi tavoitteesta ei pidetty kiinni. Ehkä sen vuoksi, että komissio ei tätä tavoitetta valvonut. Pitäisikö siis komissiolle antaa lisää valtaa? Euroalueen tasoinen budjetti olisi tuskin ratkaisu suhdanteiden eroihin. Riski että tästä saataisiin uusi tulonsiirtomekanismi olisi suuri. On hyvin gepätodennköistä, että tähän suuntaan tullaan menemään.
    3. Paras ratkaisu koordinaation tehostamiseksi olisi se, että kestävyyttä vahvistavat uudistukset kytkettäisiin finanssipoliittiseen tavoitteen asettelun. Sen sijaan ajatus, että jäsenvaltioiden finanssipolitiikkaa sovitettaisiin yhteen, tuskin onnistuisi. Saksa ei tule sitä hyväksymään. Suomi voisi aina todeta, että meidän fipolla ei ole mitään merkitystä Euroopan mitassa. Riittää, että DE, FR, ES ja IT sovittavat politiikkaansa yhteen EKPn kanssa. Tämäkään komission haave ei tule toteutumaan. Luottamuksen vahvistamiseksi olisi mietittävä, kuinka yksittäiset jäsenvaltiot voivat uskottavasti sitoutua politiikkalinjauksiin ja uudistuksiin yli vaali- ja hallituskausien. Tässä suhteessa komissiosta ja markkinapaineista voisi olla hyötyä.
    4. Eurosta eroaminen edellyttäisi sitä, että politiikan uskottavuutta voidaan ylläpitää euroalueen ulkopuolella. Tämä voi olla mahdollista, mutta vaatimuksena on politiikan kurinalaisuus ja johdonmukaisuus. Muuten ollaan suurissa vaikeuksissa. Ruotsissa tämä lienee sisäistetty, mutta ei se helppoa ole ollut. Paineet ovat moninkrrtaiset, kun ei ole turvasatamaa. Miksi edetä kohti riskialtista ratkaisua, kun ollaan jo tutussa toimintaympäristössään, jossa voidaan vaikuttaa.
    5. Devalvaatio olisi hyvin väkivaltainen ja epäsosiaalinen ja -demokraattinen ratkaisu. Ne jotka sitä ajavat eivät ehkä ymmärrä tätä. Sisäinen devalvaatio on paljon vaikeampi juuri sen vuoksi, että siihen ottaisivat osaa demokraattisesti valitut elimet. Päätöksentekoon kohdistuvat paineet olisivat tuntuvia joka tapauksessa, joten haave euroerosta on myös vaarallinen ja epävakautta lisäävä. Kaiken kaikkiaan myös Suomelle työskentely euroalueen sisällä sopisi paremmin, kun todennäköisesti voimme hyödyntää järjestelmän joustavuutta, josta olemme saaneet näyttöjä viime vuosina.

  3. antti antti

    Kiitos Ilkka lämpimästi kommenteistasi ja halukkuudesta osallistua keskusteluun. Tässä viestisi herättämiä kommentteja:

    “Miksi EMUa tarvitaan. Yksi syy on luottamus. Tästä oli monille maille konkreettista hyötyä aikoinaan. Nyt on kysymys siitä, kuinka luottamus voidaan palauttaa kriisin jälkeen. Tämä on paljon kiinnostavampi keskustelu kuin Esillä olleet 2 äärivaihtoehtoa.”

    Tällä hetkellä komissio on kehittämässä rahaliittoa neljältä suunnalta: pankkiunioniksi, fiskaaliunioniksi, poliittiseksi unioniksi ja talousunioniksi. Näistä kaikki tavoitteet tuskin toteutuvat, esimerkiksi komission tavoite saada rahaliitolle yksi ääni IMF:ssä tuntuu epärealistiselta.

    Se, mitä kuvaat luottamuksen lisäämiseksi, tapahtuu sääntöjä koventamella. VM:n asiakirjassa ehdotetaan markkinakuri-EMU:a ja lisääntyneen integraation EMU:a, joissa molemmissa talouskuri kovenee. Nähdäksemme nimenomaan nämä talouskurisäännöt ja oletukset julkisen talouden tasapainon hyveellisyydestä ovat tuhoisat suurimmalle osalle euromaita ja erityisesti näiden työväestölle (sekä muille vähempiväkisille kuten työttömille ja suurimmalle osalle siirtolaisista). Mielestämme keskustelu siitä, lisätäänkö talouskurisääntöjä kansallisella vai ylikansallisella tasolla, ei johda rahaliittoa pois nykyisestä kuopasta.

    “Euroalueen tasoinen budjetti olisi tuskin ratkaisu suhdanteiden eroihin. Riski että tästä saataisiin uusi tulonsiirtomekanismi olisi suuri. On hyvin gepätodennköistä, että tähän suuntaan tullaan menemään.”

    Rahaliitto on rakennettu oletuksella, että keskuspankki ei tarvitse vastinparikseen valtiovarainministeriötä. Ainoa keino tehdä rahaliitosta toimiva olisi sallia sille oma budjetti, oma verotus ja valtiovarainministeriö, joka kykenisi tekemään mantereen laajuista finanssipolitiikkaa. Ongelma on kuitenkin kuten tuot esiin, ettei Euroopan kansat luota toisiinsa, mikä olisi liittovaltion ja poliittisen unionin edellytys.

    “Paras ratkaisu koordinaation tehostamiseksi olisi se, että kestävyyttä vahvistavat uudistukset kytkettäisiin finanssipoliittiseen tavoitteen asettelun Sen sijaan ajatus, että jäsenvaltioiden finanssipolitiikkaa sovitettaisiin yhteen, tuskin onnistuisi. … Luottamuksen vahvistamiseksi olisi mietittävä, kuinka yksittäiset jäsenvaltiot voivat uskottavasti sitoutua politiikkalinjauksiin ja uudistuksiin yli vaali- ja hallituskausien. Tässä suhteessa komissiosta ja markkinapaineista voisi olla hyötyä.”

    Miten tämä eroaisi komission nykyisistä esityksistä?

    “Eurosta eroaminen edellyttäisi sitä, että politiikan uskottavuutta voidaan ylläpitää euroalueen ulkopuolella. Tämä voi olla mahdollista, mutta vaatimuksena on politiikan kurinalaisuus ja johdonmukaisuus. Muuten ollaan suurissa vaikeuksissa. Ruotsissa tämä lienee sisäistetty, mutta ei se helppoa ole ollut. Paineet ovat moninkrrtaiset, kun ei ole turvasatamaa. Miksi edetä kohti riskialtista ratkaisua, kun ollaan jo tutussa toimintaympäristössään, jossa voidaan vaikuttaa.”

    Sitoutuminen Bundesbankin rahapolitiikkaan ja Saksan vaatimiin talouskurisääntöihin tekee kaikista Saksaa lukuunottamatta kömpelöitä. Keskustelua euroerosta hallitsee Suomessa kilpailukyky ja devalvaatio ikäänkuin vientisektori ja ulkomaiset investoinnit olisivat ainoat tekijät, joiden varaan demokraattinen, tasa-arvoinen vaurauden yhteiskunta ja hyvinvointivaltio voivat rakentua. Meistä näyttää siltä, että nämä kaikki ovat nyt uhattuina, ja euron asema on tässä suopeasti ajateltuna häilyvä. Realistisesti se saattaa muodostaa itse uhkankin.

    Raportissa esitämme keynesiläiseen makroteoriaan tukeutuen, että vientisektorin lisäksi julkinen sektori ja palvelusektori ovat Suomen taloudessa erittäin merkittäviä tekijöitä. Näin ollen finanssipolitiikan merkitys ja julkisen sektorin rooli kansantalouden moottorina tulisi tunnustaa. Nythän julkista taloutta haukutaan yksityisen elätiksi ja kohdellaan ylenkatseella. Näiden alojen arvon tunnustamiselle on suoria perusteluja (suuri osa kysynnästä ja työllisyydestä ovat näillä aloilla) ja välillisiä perusteluja (niiden kautta tuotetaan hyvinvointia; ja koska ne ovat naisvaltaisia, näiden alojen polkeminen on meistä väärä suunta).

    Euroero johtaisi tietenkin aluksi epävakauteen, eikä ennakkotapauksia ole, mutta nyt kun jäsenmaiden ja työntekijöiden kannalta tuhoisaksi osoittautunutta talouskuria ollaan lisäämässä, tästä kelkasta tulisi hypätä.

    Vetoat useasti markkinoiden mekanismeihin. Ne, kuten muutkin kaksiteräiset miekat, leikkaavat aina kahteen suuntaan. Entä jos eron myötä kaikki ei romahdakaan? Entä jos kysynnänsäätelyssä ja teollisuuspolitiikassa onnistutaan ja kasvu alkaa orastaa? Eikö markkinamekanismi tällöin houkuttele pääomia tuottojen perässä kyseiseen maahan?

    Jatketaan, Ilkka – olemme todella otettuja tästä mahdollisuudesta keskustella tärkeästä aiheesta asiantuntijan kanssa!

    /Antti & Joel

  4. Ilkka kajaste Ilkka kajaste

    Kiitos mahdollisuudesta jatkaa keskustelua. Taustalla on hyvä vilpitön pyrkimys, jota arvostan. Arvojen tasolla (demokratia, hyvinvointivaltio) ollaan hyvin lähellä toisiamme. Olen samaa mieltä myös palvelujen ja julkisen sektorin roolista. Tunnettua on se, että vienti ei maksa paljoakaan veroja, mikä on näkynyt mm. Portugalin julkisen talouden hihassa kohentumisessa. Reagoin ensin kysymyksiinne ja lisään sen jälkeen muutaman kommentin. Sen verran itsestäni, että olen juuri eläköitynyt VMn kansantalousosastolta, jossa viimeiset 20 vuotta tein töitä lähinnä EU-asioiden kanssa. Tämä merkitsi noin 450 matkaa Helsingin ja Brysselin välillä, vaikka vuodet 95- 97 vientinkin Brysselin edustustossa. Nyt olen siis riippumaton, mutta silti lojaali entistä työnantajaani kohtaan.
    1. Epäilette, että pyrkimys tasapainoon on hyveellistä, mutta vallitsevassa tilanteessa tuhoisaa. On hyvä muistaa, että tasapainolla tarkoitetaan suhdanteista riippumatonta jäämää, joten tässä suhteessa säsntöjen ei pitäisi olla mikään hirttonuora. Mittaaminen on ollut ongelma alusta lähtien ja sen on yksi syy, minkä vuoksi säännöt ovat muuttuneet yhä mutkikkaammksi. Tarkoitus oli, että EMU perustuu yksinkertaisiin sääntöihin ja yksikäsitteisiin julkisen talouden indikaattoreihn (alijäämä, bruttovelka). Valitettavasti tämä ei enää pidä paikkaansa. Yksi Suomen (ja Saksan) vaatimuksista onkin ollut käydyissä keskusteluissa, että menettelyjä on yksinkertaistettava, jotta ne olisivat läpinäkyviä mm. tehostamalla markkinoiden kautta tapahtuvaa valvontaa. Rakenteellista tasapainoa koskeva tavoite ei ole lyhyen ajan tavoite, joten se ei välttäfmättä ole ristiridassa elvytävien toimien kanssa. Riippuu tapauksesta.
    2. Kun EMU syntyi, ei EKP halunnut vastinparikseen vahvaa ja yhtenäisä neuvostoa vaan sovittiin, että politiikan yhteensovittamisesta puhutaan epävirallisessa
    euroryhmässä. Tämä on periaatteessa tilanne edelleen. Komissio haluaisi muuttaa tilannetta ja formalisoida euroalueen tason koordinaation. Koska se merkitsisi budjettivallan keskittämistä, näin tuskin käy poliittisista syistä. Tosiasiassa komissio halunneet päästä määräilemään Saksaa, mutta siinä se tuskin onnistuu. Voidaan arvella, että tämä on yksi syy siihen, minkä vuoksi komissio on ollut löysäkätinen Ranskan suuntaan ja antanut Ranskan säännöistä huolimatta jatkuvasti velkaantua. Käytännössä euroalueen fipo koskee vain neljää maata (DE, FR, ES, IT) ja olisi aivan tarpeetonta päästää määräilemään esim. Suomea. Komission rekordi ei ole erityinen, joten olisi vaikea uskoa, että euroalueen fiposta tulisi menestys. Kuten toteatte, ei tilanne ole omiaan vahvistamaan keskinäistä luottamusta. Tästä syystä tarvitaan koordinaation vuoksi myös markkinakuria, josta rangaistukset seuraavat nopeammin.
    3. Kasvu on avainkysymyksiä, minkä vuoksi olisi kyettävä ratkaisemaan talouskurin (luottamus) ja kasvupolitiikan ristiriita. On vaikea uskoa, että ilman luottamusta tarvittavia investointeja saataisiin käyntiin. Ennen kaikkea olisi ratkaistava se, kuinka kestävyyttä ja kilpailukyä uudistuksia voitaisiin vauhdittaa. Tässä on trade-off, joka voitaisiin ehkä ratkaista siten, että fipo ja rakennetoimet voitaisiin kytkeä yhteen koordinaation puitteissa. Uudistukset ovat usein sen verran pitkäjännitteisiä (sote), että sitoutumisen tulisi olla uskottavaa ja ylittää vaali- ja hallituskaudet. EU-tasolla säännöt koskevat jäsenvaltioita eivät kulloisiakin hallituksia. Rakennetoimet ovat maakohtaisia, joten toimivaltaa ei pidä antaa liikaa komissiolle. Sillä voisi olla kuitenkin oma hyödyllinen roolinsa sparraajana kuten Suomen eläkeuudistuksessa.
    4. Yksi keskeinen syy siihen, minkä vuoksi päätöksentekoa ei pidä keskittää, on se, että budjettipolitiikka ei ole vain finanssipolitiikkaan. Se on myös hyvinvointipolitiikkaa, kulttuuripolitiikkaa, elinkeinopolitiikkaa jne. Jäsenvltioilla tulee olla ratkaiseva merkitys politiikan sisällön määrittämidessä. Kaikki viisaus ei ole Brysselissä. Ongelmana on se, että toimivaltasuhteet, jotka perustuvat EU- oikeuteen, ovat hämärtyneet. Suomi on perinteisesti kannattanut vahvaa komissiota, mutta tilanne on muuttunut. Minä näen, että komissiolle on kolme roolia. Näistä ensimmäistä, joka on perussopimuksen valvonta, Suomi voi tukea. Myös toinen rooli, joka on eräänlainen kv. järjestön sihteeristönä toimiminen, on myös hyväksyttävä tehtävä, jos toimivaltaa ei ylitetään. Komissio on kuitenkin myös itsenäinen poliittinen toimija. On ymmärrettävää, että komissiolle on näitä pyrkimyksiä, mutta sen aloitteet – sillä on aloitemonopoli – pitää jättää omaan arvoonsa. Tämä koskee myös liittovaltiotavoitteita.

    Kuten olen todennut jo aiemmin, ei EMU vähennä jäsenvaltioiden vastuuta omasta taloudestaan. Koordinaatioon sisältyy kannustetaan-elementti. Jos maa on saavuttanut rakenteelliset tavoitteensa, se on vapaa komission/neuvoston ohjauksesta. Tämä ohjaus muuttaa velvoittavammaksi, jos alijäämät ylittävät viitearvot, mutta on huomionarvoista, että pakotteita ei ole milloinkaan käytetty. Vain kriisimaiden kohdalla voidaan puhua todellisista velvoitteista, mutta o,isi erikoista, jos näille maille (vapaamatkustajat) jotka eivät ole hoitaneet asioitaan annettaisiin tukea ilman ehtoja. On myös pantava merkille se, että kriisimaiden kohdalla ei toimita varsinaisesti EU-kehikon puitteissa vaan troikan määrittämän yhteistyöasiakirjan MoU pohjalta. Myöskään vakausmekanismit eivät ole EU-instituutioita.

    Jatketaan debatia, kunhan olette ehtineet perehtyä näihin kommentteihin.

    Ilkka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Facebook Auto Publish Powered By : XYZScripts.com