Skip to content →

Italian juhannuskriisi uhkaa pankkiunionin uskottavuutta

Juhannuksen aikana tapahtui mielenkiintoinen episodi. EKP julisti juhannusaattona, että Veneto Banca ja Banca Popolare di Vicenza ovat epäonnistuneet pääomituksessaan. Tämän jälkeen Euroopan kriisinhallintaneuvosto ilmoitti, että pankit eivät aiheuta systeemistä riskiä, eikä kriisinhallintamekanismia tarvitse käynnistää. Tämä mahdollisti puolestaan Italian hallitukselle täysin päinvastaisen tulkinnan, että pankkien pelastaminen on välttämätöntä, koska niiden alasajo voisi aiheuttaa häiriöitä alueen talouteen. Euroopan komissio hyväksyi suunnitelman 17 miljardin pankkituesta sunnuntai-iltana.

2015 voimaantulleen pankkiunionin tarkoitus oli, että pankkikriisien riskit kantaisivat ensisijaisesti pankkien omistajat ja velkojat ja vasta tämän jälkeen veronmaksajat. Näin toimittiin muutama viikko sitten Espanjassa, kun Banco Popularin omistajat ja velkojat kärsivät tappiot ja pankin jäännökset myytiin Santanderille 1 eurolla. Sen sijaan Veneto Bancan ja Popolare di Vicenzan hyvät osat myydään Intesa Sanpaololle 1 eurolla ja huonoille osille perustetaan roskapankki. Pankkien omistajat kärsivät tappioita, mutta velkojien sijaan veronmaksajat ottavat kontolleen pankkien huonot osat ja maksavat Intesalle 5 miljardia hyvien osien ottamisesta. Kaikki on tehty tietenkin pankkiunionin sääntöjen mukaisesti, kuten oheisesta prosessikaaviosta voidaan lukea:

 

Italian pankkien juhannusjärjestely kyseenalaistaa pankkiunionin uskottavuuden. Pankkiunionin säännöt näyttävät pätevän eri tavoin pieniin ja suuriin pankkeihin ja vieläpä nurinkurisesti: pienille pankeille tarjotaan porsaanreikien kautta valtionapua (bail out) talletuspaon hillitsemiseksi, kun suurilta pankeilta edellytetään omistajien ja velkojien tappioita (bail in). Jos pankkiunionin säännöt eivät päde pieniin pankkeihin, ne tuskin pätevät suuriinkaan. Veneto Bancan ja Popolare di Vicenzan ongelmavelat olivat suuruudeltaan vajaat 20 miljardia, mutta Italiassa on arvioitu olevan ongelmavelkoja ainakin 360 miljardin edestä, joten vastaavanlaisia valintatilanteita jouduttaneen jatkossakin tekemään. Saksassa on jo ehditty kritisoida komissiota siitä, että sen tapa taivuttaa pankkiunionin sääntöjä vaarantaa rahaliiton integraation ja pankkiunionin etenemisen. Italian juhannuskriisi viittaa siihen, että valtioiden ja pankkien kohtalonyhteyden katkaisemiseen kuten myös moraalikadon poistamiseen on vielä pitkä matka.

Facebook Comments

Published in mikroblogi pankkikriisi

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Facebook Auto Publish Powered By : XYZScripts.com