Skip to content →

Konsensuksella suurlamaan!

Pääministeri Jyrki Katainen esitti viime tiistaina 8.11.2011 eduskunnassa ilmoituksen edellisestä eurohuippukokouksesta ja Euroopan taloustilanteesta. Kyseessä on historiallisesti arvokas dokumentti Euroopan unionin valtaeliitin keskuudessa vallitsevasta konsensuksesta eurokriisin syistä ja ratkaisukeinoista.

Kyseessä on sama eliitti, joka oli vielä pari vuotta sitten kyvytön näkemään ylipäätään kriisin mahdollisuuden sekä myöhemmin kriisin kehkeytymisen ja puhkeamisen. Tämän porukan konsensus kriisin hoitamisesta tarkoittaa, että suurlama koko unionin alueella on väistämätön, minkä vuoksi sitä sietää tarkastella hieman tarkemmin.

Kriisin syylliset

“Suurimmat syypäät ovat kriisimaat itse.”

Kataisen analyysin mukaan Euroopan talouskurimukseen syynä on liian suuri julkinen velka ja tästä on vastuussa kukin eurovaltio itse. Tässä populistisessa syyttelyssä menevät kuitenkin kriisin syyt ja seuraukset vahvasti sekaisin.

Euroopassa, kuten muuallakin maailmassa, luotiin 2000-luvun edetessä ennennäkemätön yksityinen velkakupla. Näin kävi koska kapitalistit haistoivat velalla inflatoidussa kuplataloudessa paremmat voitontekomahdollisuudet kuin perinteisessä tuotannossa. Siksi Euroopassa on euron käyttöönotosta asti sijoitettu aivan liikaa varallisuusarvojen paisutteluun ja keinotteluun finanssimarkkinoilla sen sijaan, että oltaisiin investoitu tuotannolliseen toimintaan ja julkiseen infrastruktuuriin. Lisääntynyt yksityinen velka kyllä vivuttaa varallisuusarvojen hintoja ylöspäin, mutta tuotannollisesti hyödyttömät varallisuusarvot eivät luo kassavirtoja, joilla noita velkoja kyettäisiin maksamaan takaisin.

Talouskriisin syyt pitääkin jäljittää valtioiden velkaantumisen sijaan yksityisen velan liialliseen kasvuun ja sen aiheuttamaan varallisuusarvojen (asunnot, osakkeet, johdannaiset yms.) kuplaan ja tämän kuplan puhkeamiseen. Valtiot maksukyvyttömyyteen ajava velkataakka ja pankkien vetämät kiskurikorot ovat tämän alkuperäisen kriisin seuraus. Ja konsensuksen arkkitehtien vääränlaisen talouspolitiikan seurausta.

Eurokriisin kaava on tähän asti ollut yksinkertainen, mutta tappava: valtiot pakotetaan kiristämään budjettejaan kunnes talous supistuu ja keikkuu taantuman partaalla. Tämä vähentää verotuloja, jolloin lisäsäästöt ovat välttämättömiä budjettitasapainoon pääsemiseksi ja luottoluokituksen säilyttämiseksi. Valtioiden lainanhoitokulut kasvavat, koska markkinat näkevät, että säästöpolitiikka johtaa ainoastaan syvempään taantumaan. Tämä puolestaan tekee entistäkin vaikeammaksi saavuttaa budjettitavoitteet ja koko sotku karkaa lapasesta.

Kriisimaiden hallituksia voi toki syyttää siitä, että ne ovat toimineet väärin velkaantumisen, verotuksen ja korruption osalta. Omien kansalaistensa kannalta suurimman virheen ne ovat kuitenkin tehneet hyväksyessään nykyiset hevoskuurit ja “troikan” (komissio, EKP & IMF) päähänpotkimisen. Yksittäisten maiden sijaan keskeinen taustatekijä kriisissä onkin yleisesti kapitalismin globaali systeemikriisi ja erityisesti Euroopassa talous- ja rahaliiton rakenne, joka mahdollisti samanaikaisesti sekä ongelmamaiden ylivelkaantumisen että yksityisten pankkien jättivoitot kriisimaiden kustannuksella. Yksittäisten valtioiden syyttely on siten yhtä halpamaista populismia kuin perussuomalaisten harjoittama ”maahanmuuttokritiikki”.

Kun kriisin syyt ja seuraukset menevät Euroopan poliittisella johdolla sekaisin, ei ole ihme, että akuutin kriisin taltuttamisen sijaan valitut toimenpiteet johtavat säännönmukaisesti kriisin syvenemiseen – kiihtyväksi syöksykierteeksi kohti mustaa aukkoa.

Talouskuri vai talouskasvu?

“Jäsenvaltioiden on jatkossa sisällytettävä vakaussopimuksen tavoitteet kansallisiin budjettimenettelyihinsä.”

Talouspolitiikan koordinointivastuu annetaan Euroopan uudessa konsensuksessa komissiolle. Jatkossa komissio tarkastaa kansalliset budjettiesitykset ennen niiden hyväksymistä parlamenteissa. Lisäksi kansallisiin perustuslakeihin kirjataan, ettei velka saa ylittää 60 prosenttia BKT:sta (niin sanottu velkajarru), eikä alijäämä 3 prosenttia BKT:sta. Vakaussopimuksen rikkomisesta tulee siis laitonta ja ladulta lipsumisesta seuraa lisää sanktioita ja raippaa.

Vaikka Suomen nykyinen hallitusohjelma on vahvasti vakaussopimuksen henkinen, myös seuraavien hallitusten tärkein tavoite tulee uudessa eurokonsensuksessa olemaan kolmen A:n luottoluokitus. Hyvinvointi, työllisyys ja talouskasvu tulevat perässä ja niihin puututaan, jos ehditään, jos jaksetaan, jos muistetaan ja ennen kaikkea: jos kyetään. Euroopan poliittisen konsensuksen tarkoituksena on nimittäin tehdä euromaiden hallituksista impotentteja. Kataisenkin mukaan hallitusten toimintakyky tarkoittaa niiden kykyä nöyristellä markkinavoimien edessä:

“Lainansaannissa on kyse markkinoiden luottamuksesta. Markkinat eivät ole hyvä tai paha vaan looginen toimija. On lopulta melko yksinkertaista ymmärtää niiden toimintaa. Kysyt vain itseltäsi, millä korolla säästöjäsi eri maille lainaisit ja mistä erot johtuvat.”

Jyrkin kannattaisi kysyä itseltään, miksi esimerkiksi Japani saa lainaa käytännössä ilmaiseksi, vaikka maan velkataakka on yli 200% BKT:sta, kun se Kreikassa on “vasta” 160%. Tällöin hän osoittaisi ymmärtävänsä edes jotain rahoitusmarkkinoiden logiikasta ja “luottamuksesta”.

Euroopan johtajien konsensuksen mukaan markkinoiden luottamus saavutetaan, kunhan euromaat sidotaan tuloeroja kasvattavan, joukkotyöttömyyden ikuistavan ja hyvinvointiyhteiskunnan tuhoavan talous- ja rahaliiton orjiksi. Katainen toistaa euroeliitin keskuudessa ohjenuoraksi muodostunutta ideaa, että ainoat keinot luottamuksen ansaitsemiseksi ovat ankarat palkkojen ja julkisen talouden leikkaukset: valtioiden on välttämätöntä sitoutua yritysverotuksen alennuksiin ja pankkisäätelyn purkamiseen sekä palkkojen alentamiseen lainsäädäntöteitse ja joukkotyöttömyyden avulla. Pääministerin ilmoituksessa hän muotoilee asian näin:

“Työn ja työvoiman tarjontaa on parannettava. Työn hintaa ei saa hinnoitella yli. Ihmisiä ja yrityksiä on kannustettava työntekoon ja investointeihin. Julkisen sektorin on parannettava tuottavuuttaan. Tarvitsemme parempia, terveempiä ja pidempiä työuria jne.”

Nykyisen sekoilun pahentaessa Eurooppaan jo rantautunutta taantumaa jäsenmaat voisivat yhtä hyvin kirjata perustuslakeihinsa, että työttömyysasteen on jatkossa oltava vähintään 25 prosenttia ja nuorisotyöttömyyden yli 50 prosenttia. Näillä tavotteilla olisi sentään hyvät mahdollisuudet toteutua!Eurokonsensuksen iskulause kuuluu Sarasvuota mukaillen: tervetuloa suurlama kultainen!

Talouspolitiikan koordinaatio johtaa kriisin oloissa euromaiden kääntymiseen toisiaan vastaan ja nationalismiin nousuun Euroopassa. Huolestuttavia merkkejä sekä taantumasta että oikeiston noususta on ympäri Euroopan ilmoilla. Tämän tien päässä on paitsi euron hajoaminen, mahdollisesti myös koko unionin romahdus. Toimenpiteet eivät tuo minkäänlaista vakautta vaan pysyvästi korkeamman korkotason euromaille. Kyllä Ruotsissa ja Tanskassa nyt nauretaan suomalaisille.

Euroopan keskuspankki ja luottamuksen palauttaminen

Markkinavoimien lisäksi Katainen yltyi puolustelemaan myös pankkeja:

“Oli olemassa illuusio, että euroalueen maa ei voisi ajautua maksukyvyttömäksi. Siksi pankit, vakuutusyhtiöt ja muut rahoituslaitokset antoivat velkarahaa erittäin matalilla koroilla, kun valtiot sitä pyysivät. Kyse ei siten ollut suurten riskien toiminnasta tai ahneudesta.”

On itsestään selvää, että vierasta valuuttaa käyttävät ja rahapoliittisen suvereniteettinsa menettäneet euromaat voivat ajautua maksukyvyttömiksi. Pankkiirit tajusivat tämän maksimoidessaan voitot ja selvää sen olisi pitänyt olla poliitikoillekin tappioiden minimoimiseksi. Toisaalta itsenäinen maa, joka ei ole velkaantunut vieraassa valuutassa, ei mitenkään voi joutua maksukyvyttömäksi, eikä tätä faktaa olla jätetty huomioimatta luotaessa Euroopan talous- ja rahaliiton rakennetta.

Euroopan keskuspankki on tällä hetkellä ainut instituutio Euroopassa, joka kykenisi kriisin enää sammuttamaan. Palomiehen roolin sijaan se on kuitenkin valinnut itselleen pyromaanin osan. Kun finanssikriisin alettua 2008 eurooppalaistenkin pankkien likviditeetti alkoi sulaa, EKP puuttui peliin ja pelasti pankit lainaamalla näille rahaa vapaasti. EKP on tehnyt samanlaisen lupauksen tänäkin vuonna ja käytännössä pankkien loputon piikki on edelleen auki. Valtioiden kohdattua markkinoiden epäluottamuksen vuodesta 2009 alkaen EKP:n reaktio on ollut kuitenkin täysin päinvastainen: tulkaa toimeen omillanne!

Kriisin alettua EKP katsoi kiltisti valtionlainojen korkojen nousemista kohti taivaita ja antoi rahoitusmarkkinoiden saalistajien vapaasti spekuloida korkojen nousulla ja konkurssimaiden kustannuksella. Vasta täydellisen romahduksen mahdollisuus on herättänyt EKP:n toimimaan. EKP on jakanut arvopaperimarkkinaohjelmansa (Securities Markets Programme) kautta jo 183 miljardia euroa pääasiassa Italialle ja Espanjalle. Tämä on kuitenkin tehty vasta, kun kriisimaiden hallitukset on ensin pakotettu syventämään oman maansa talousahdinkoa. EKP:n kaksoisrooli pähkähulluna pyromaanina ja epämotivoituneena vapaapalokuntalaisena on luonut skitsofreenisen tilanteen: pankit tuottavat ensin talouskriisin ja hyötyvät sen jälkeen luomastaan kriisistä hallitusten ja keskuspankin avustuksella.

Näin kriisiä käytetään välineenä koko Euroopan sosiaalisen mallin elävältä hautaamiseen! Tätä ei voi olla painottamatta liiaksi. Ennen Euroopan rahaliiton perustamista esitetyt synkät arviot euron tulevaisuudesta ovat toteutumassa korkeiden korkojen ja verisen selkäsaunan kera ja juuri niistä syistä, joita eurokriitikot esittivät. Katainen ja muut uuden konsensuksen airueet esittävät autisteja väittäessään, että nykyisessä maksukyvyttömyyskriisissä olisi muka jotain yllättävää. Päivä päivältä yhä tarpeellisemmiksi käyvien institutionaalisten uudistusten kaavailun sijaan Katainen jatkaa runoiluaan luottamuksesta:

“Luottamuksen rakentaminen on rakennettava alusta. Kreikan ohjelma täytyy toteuttaa riippumatta siitä, kuka uutta hallitusta johtaa. Luottamusta Kreikkaan eivät voi palauttaa muut kuin kreikkalaiset itse.”

Ja sama eurokonsensuksen kielellä: luottamus tarkoittaa, että kreikkalaiset tekevät kuten käsketään!

Valitettavasti Euroopan johtajien suunnittelemalla Kreikka-ohjelmalla ei ole onnistumisen mahdollisuutta juuri edellä kuvatuista syistä. Luottamuksen palauttaminen alkaa vain ja ainoastaan talous- ja rahaliiton rakenteen uudistamisesta, joka poistaa nykyisen itseään syventävän kriisin mahdollisuuden kokonaan. Markkinoiden luottamuspula katoaa sillä siunatulla sekunnilla, kun eurovaltioiden rahoitusasema turvataan ja siksi “luottamuksen palauttaminen” alkaa EKP:n toiminnasta.

Kreikan kaltaisia pikkumaita voidaan lainoittaa toisten euromaiden pussista, mutta tämän keinon käyttäminen Espanjan ja Italian kaltaisiin jättivelallisiin johtaa europrojektin ainoastaan soramontun pohjalle. Julkisen velan suurentaminen on tässä tilanteessa ainoa toimiva tapa vastata akuuttiin taloustilanteeseen eli kasvavaan työttömyyteen, kokonaiskysynnän heikkenemiseen ja investointien puutteeseen. Siksi tarvitaan EKP:n mandaatin muutosta, sillä keskuspankkirahoituksen käytön ainoa vaihtoehto nykyisessä talous- ja rahaliitossa on Euroopan laajuinen suurlama.

Euroopan keskuspankin roolin muuttamista ovat perustellusti vaatineet esimerkiksi finanssikriisin ennustanut Nouriel Roubini, taloustieteen nobelisti Paul Krugman, Portugalin presidentti Anibal Cavaco Silva sekä suomalaiset tutkijat Jussi Ahokas ja Lauri Holappa. Tämänkaltaiset puheenvuorot lisääntyvät kriisin pahetessa päivä päivältä, mutta toistaiseksi suomalaiset ministerit eivät ole vaivautuneet edes perustelemaan, miksi keskuspankin pyromaanin roolia ei olla halukkaita muuttamaan.

Koska kyse on mitä ilmeisemmin kognitiivisesta dissonanssista ja ideologisesta halusta murtaa viimeisetkin Euroopan hyvinvointia luovat rakenteet, viimeistään nyt pitää käynnistää laaja keskustelu koko Eurooppa-projektista. Mitä mahdollisuuksia nykyisellä kriisipolitiikalla ylipäätään on onnistua? Mitä voitettavaa esimerkiksi suomalaisella ay-liikkeellä on unionissa? Mitä hyötyä suomalaisille yrityksille on kokonaiskysynnän leikkaamisesta? Mitä annettavaa unionilla on suomalaiselle hyvinvoinnille? Hyötyvätkö suurlamasta muut kuin meklarit, lobbarit, pankkiirit ja korruptoituneet poliitikot? Kuinka kauan taantumuksen pahenemista kannattaa katsoa sivusta?

Konsensus Euroopan tulevaisuudesta

Pääministerin ilmoituksen mukaan kriisi on siis yksinkertaisesti ongelmamaiden omaa syytä, eikä mitään sääliä tai armoa pidä tuntea. Kriisistä päästään, kunhan vyötä kiristetään, työvoiman neuvotteluasemaa heikennettään kaikin mahdollisin keinoin ja EU-maiden budjettivallan kontrollia lisätään. Euroopan talous- ja rahaliiton arkkitehtuuri on pyhä ja erehtymätön ja kriisistä päästään, kunhan vakaussopimuksen henki kirjataan perustuslakeihin ja sen rikkomisesta tehdään laitonta.

Minkäänlaisia elvytyshankkeita ei ole tulossa vaan kansakuntien kilpailukykyä lisätään työelämää joustavoittamalla ja työuria pidentämällä. Keskuspankin mandaattia ei muuteta ja valtiot ovat jatkossakin riippuvaisia konkurssikypsistä pankeista. Finanssisektorille ei ole tulossa minkäänlaista kuria, pankkilainsäädäntöä ei olla tiukentamassa, eikä satojen miljardien tappioita aiheuttaneita pankkiireja ja poliitikoita olla laittamassa oikeuden eteen vastaamaan teoistaan. Päinvastoin pankkilobbareita nimitetään kilpaa johtaviin poliittisiin virkoihin “hoitamaan homma kotiin”.

Eräs tärkeimmistä argumenteista, joilla euron kannattajat puolustivat sen käyttöönottoa oli euron mukanaan tuoma oletettu vakaus. Vakauden sijaan on kuitenkin luotu vuoristorata, joka kulkee ainoastaan alaspäin. Ja vuoristoradan junia ohjaavat sokeat jarrumiehet, jotka Kataisen lailla lollottavat silmät ristissä taivasta kohden uuden eurokonsensuksen mantroja.

Tämän tilanteen pitäisi aiheuttaa huolta kansalaisissa. Kenessä herättää luottamusta tämä eurokonsensusta propagoiva sakki, jonka kriisinhoito toimii koko ajan samalla kaavalla: ensin vakuutellaan pyhästi, että toimenpidettä X ei tulla ikinä eikä missään olosuhteissa tekemään. Sitten kun X:n tekeminen käy välttämättömäksi, se tehdään perustelematta ja vielä rajummin kuin osattiin edes pelätä. Tämä on eurokriisin eskaloitumisen kaava.

Yhteiskirjoitus Miika Kabatan kanssa.

Facebook Comments

Published in julkistalous Jyrki Katainen Jyrki Kataisen hallitus

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Facebook Auto Publish Powered By : XYZScripts.com