Skip to content →

Oikeistolainen ja vasemmistolainen talouskuri

Vasemmistoliiton viime viikonloppuna pidetyssä puoluevaltuustossa jätettiin valtuustolle kannanottoluonnos, jossa Vasemmistoliitto sanoutuu irti pian hyväksyttävästä niin sanotusta talouskurisopimuksesta. Näin siksi, että eurokriisi on jo osoittanut, ettei alkuperäinenkään kasvu- ja vakaussopimus taannut sen paremmin kasvua kuin vakauttakaan.

Toiseksi uuteen “vahvistettuun” kasvu- ja vakaussopimukseen (so. talouskurisopimus) ei tuoda mitään elementtejä, jotka voisivat kriisin ratkaista ja tuottaa kasvua ja vakautta tulevaisuudessa. Päinvastoin uusi talouskurisopimus pahentaa jo ennestään kelvottomaksi havaitun järjestelmän rakennevikoja ja siirtää talouspoliittista valtaa jäsenmaiden hallituksilta EU:n koneistolle.

Mikä ihmeen talouskurisopimus?

Puoluevaltuusto ei neuvoa antavan äänestyksen jälkeen ottanut kannanoton sisältöä käsittelyyn vaan lähetti sen evästeeksi eduskuntaryhmälle ja puoluehallitukselle. Puheenjohtaja Arhinmäen mukaan vasemmistoliiton kanta eurokriisiin on selkeä, eikä Vasemmistoliiton ole syytä lyödä mutu-tuntumalla kantaa talouskurisopimukseen ennen kuin sen sisältö lopullisesti selviää:

“On oltava tarkkana siitä, että tällaiset kurisopimukset eivät saa vaikuttaa niin että kansallisten parlamenttien valtaa tehdä päätöksiä verotuksesta, sosiaaliturvasta ja työlainsäädännöstä rajoitetaan viemällä päätösvaltaa Brysseliin. Päätösvallan pitää pysyä vaaleilla valituilla kansallisilla parlamenteilla.”

Jos talouskurisopimuksen sisältö on vasemmistoliitolle vielä epäselvä niin se kannattaa käydä nopeasti lukemassa. Sopimuksessa esitetään 2 selkeää tavoitetta ja liuta toimenpiteitä niiden saavuttamiseksi:

1) Valtioiden budjettien on oltava tasapainossa tai ylijäämäisiä

Tämä ehto täyttyy, jos “maakohtainen keskipitkän aikavälin rakenteellinen alijäämä” on enintään 0,5 % suhteessa bruttokansantuotteeseen. Mikäli alijäämä on yli 3 %, sopimuksen mukaan ongelmavaltiota voidaan “kannustaa” ja “tarvittaessa pakottaa se supistamaan mahdollisesti todettua alijäämää”. Liiallisista alijäämistä kärsivän maan on lisäksi “laadittava budjetti- ja talouskumppanuusohjelma”, jotka “toimitetaan Euroopan unionin neuvostolle ja Euroopan komissiolle hyväksyttäviksi ja niitä seurataan osana käytössä olevia vakaus- ja kasvusopimuksen valvontamenettelyjä.”

2) Valtioiden julkisvelka tulee palauttaa 60 % suhteessa bruttokansantuotteeseen

Euroalue ei ole koskaan täyttänyt kasvu- ja vakaussopimuksen ehtoa 60 % julkisvelasta.
Oleellisempaa onkin miten ja millä aikataululla sopimuksessa sitoudutaan laskemaan kriisin myötä paisunut julkisvelkaantuminen. Sopimuksen mukaan maat, joilla velkaa on yli 60 %, sitoutuvat vähentämään sitä 1/20 vuositasolla. Tämä tarkoittaa että esimerkiksi Italian on laskettava velkaansa pelkästään ensi vuoden aikana 100 miljardia.

Sopimukseen sisältyy siis “tasapainoisen budjetin sääntö” ja “automaattinen mekanismi korjaavien toimien toteuttamiseksi”. Automaattiseen mekanismiin sisältyy velvoite toteuttaa uusia toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi tietyn ajanjakson kuluessa, mikäli tasapainoisen budjetin säännöstä lipsutaan. Nämä talouden tasapainottamistoimet ovat tismalleen samoja, mitä Troikka on tarjoillut jo usean vuoden ajan Välimeren maille.

Mikä nykyisessä sopimuksessa on vikana?

Vaikka tästä eurolobbareiden kirjoittamasta lollotuksesta on vaikea tietää, mitä se käytännössä tarkoittaa, sopimuksessa EU-maat sitoutuvat selkeästi tiettyihin taloudellisiin periaatteisiin: “sopimuspuolten on varmistettava, että ne lähentyvät nopeasti keskipitkän aikavälin tavoitteitaan.” Lisäksi komissio valvoo pitemmän tähtäimen lähentymistä ja “tekee ehdotuksen tätä koskevaksi lähentymisaikatauluksi”.

Tasapainoisen budjetin sääntö ja automaattiset korjausmekanismit on saatettava voimaan sitovasti ja pysyvästi viimeistään vuoden sisällä sopimuksen voimaantulosta. Lisäksi Euroopan tuomioistuimella on “toimivalta ratkaista, ovatko sopimuspuolet noudattaneet velvoitettaan saattaa tasapainoisen budjetin sääntö osaksi kansallista oikeusjärjestelmäänsä sitovilla ja pysyvillä, mieluiten perustuslain tasoisilla säännöksillä.”

Mikäli yksikin jäsenmaa epäilee riittämättömiä toimia sopimuksen täytäntöönpanossa, se voi haastaa kyseessä olevan maan Euroopan tuomioistuimeen ja “jos unionin tuomioistuin toteaa, ettei asianomainen sopimuspuoli ole noudattanut sen tuomiota, se voi määrätä sopimuspuolen suorittamaan kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon, joka on olosuhteisiin nähden asianmukainen ja jonka suuruus on enintään 0,1 prosenttia sen bruttokansantuotteesta”. Suomelle tämä voisi tarkoittaa kerralla vajaan 200 miljoonan euron laskua.

Kuten muistamme, komissio improvisoi EU:n perustuslain salaperäisen artiklan 125 turvin yli 1000 miljardin euron vakausrahastot, jotka eivät ole juuri tehneet muuta kuin lisävelkaannuttaneet maita, kasvattaneet riskejä ja syventäneet kriisiä.

Talouskurisopimuksen tulkinnanvaraisuutta ei pidäkään vähätellä. Koska sopimuksessa annetaan päätäntävaltaa komissiolle, tulkinnanvaraisuudesta hyötyy niin ikään komissio.
Kun Euroopan talous sakkaa nyt sinetöitävän leikkauspolitiikan seurauksena entistä syvemmälle taantumaan, voi sopimuksella olla yllättäviä seurauksia. Oleellista onkin sopimuksen tulkinnanvaraisuus sen suhteen, minkälaiset toimivaltuudet se antaa komissiolle tavoitteiden saavuttamiseksi kriisin pahentuessa.

Pahimmillaan sopimus voi tarkoittaa kansallisten parlamenttien päätäntävallan oleellista kaventamista ja siirtämistä pysyvästi Brysseliin. Siten sopimus on pahimmillaan juuri sitä, mitä Arhinmäki sanoo, ettei se saa olla.

Miksi vasemmiston on oltava johdonmukainen? 

Suomi on toki jo Kataisen hallitusohjelmassa sitoutunut tasapainoisiin budjetteihin ja alijäämän laskemiseen, mutta edellä esitettyjen tavoitteiden epäonnistuessa talouskurisopimus valtuuttaa Euroopan komission tuomioistuimen avustuksella puuttumaan ongelmamaiden taloudenhoitoon. Seurauksena on automaattiset sanktiot, mikäli ei toteuteta itseään vastaan kääntyvää oikeistolaista leikkauspolitiikkaa. Sopimuksen laatimiseen ja ratifioimiseen ei oltaisi uhrattu näin paljoa energiaa, jos sen ajateltaisiin olevan merkityksetön.

Eurooppa ajautui viime viikolla virallisesti uuteen taantumaan vuoden 2009 jälkeen. Euroalueen työttömyyslukemat takovat koko ajan ennätyksiä ja Välimeren maat ovat romahduspisteessä. Suomessa yt-uutisia sataa liukuhihnalta ja työttömiä on jo 24 760 enemmän kuin vuosi sitten. Neljässä vuodessa työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut lähes 60 000 hengellä. Kevään hallituksen talousarvion välitarkastuksessa joudutaan todennäköisesti leikkaamaan ja sopeuttamaan hallitusohjelman mukaisesti lisää, mikä vie Suomeakin entistä syvemmälle taantumaan.

Ennustettavasti sekä Kataisen että komission leikkauslinja on epäonnistunut. Kun Eurooppa on ajautunut leikkauspolitiikan seurauksena virallisesti uuteen taantumaan, voisi olettaa, että kasvu- ja vakaussopimusta virheistä otettaisiin jotain oppia. Siitä huolimatta kurisopimuksella hivutetaan jäsenmaiden perustuslakeihin kirjauksia, jotka mahdollistavat Välimeren maissa koetun kuran valumisen taloussuhdanteessa tähän mennessä paremmin selvinneisiin maihin.

Arhinmäen mukaan valiokunnissa selvitetään parhaillaan, mahdollistaako sopimus “keynesiläisen politiikan jatkossakin”. Sopimuksesta puuttuvat kuitenkin selkeät toimenpiteet työllisyyden parentamisesta, investointien lisäämisestä sekä hyvinvoinnin lisäämisestä. Kapitalismissa ei voidakaan mutu-tuntumalla tehdyillä hokkuspokkussäännöillä taata vakautta eikä säästämällä ja leikkaamalla synnyttää investointeja ja kasvua.

Sopimus onkin sisäisesti ristiriitaista hölynpölyä, jossa on kauniita sanoja kasvusta ja vakaudesta. Koska sopimus on oikeistolaisen leikkauspolitiikan symboli, se rajoittaa oleellisesti Vasemmistoliiton ja vasemmistolaisen talouspolitiikan toimintamahdollisuuksia. Käytännössä se jäädyttää pyrkimykset elvyttävämmästä, sosiaalisemmasta ja ekologisemmasta budjettipolitiikasta pitkälle hamaan tulevaisuuteen.

Millainen olisi todellinen kasvu- ja vakaussopimus?

Mutta tehkäämme ajatuskoe, millainen kasvu- ja vakaussopimus saattaisi olla, jos unionin päättäjien prioriteetit olisivat siellä missä heidän suunsa kauniissa juhlapuheissa on. Jos EU:ssa alettaisiin vakavasti miettiä talouden kasvua ja vakautta tukevia institutionaalisia sääntöjä, siellä voitaisiin päätyä esimerkiksi seuraaviin jäsenmaiden hallitusten talouspolitiikkaa sitoviin rajoituksiin:

1) Työttömyysaste saa olla korkeintaan 5 prosenttia

Mikäli työttömyysaste nousee yli 5 prosentin, jäsenmaan hallituksen on verotusta keventämällä ja/tai julkisia investointeja ja julkista kulutusta lisäämällä painettava työttömyys takaisin 5 prosenttiin tai sen alle. Vakavissa rakenteellisissa tai suhdanneongelmissa jäsenmaa on oikeutettu EU:n instituutioiden takaamaan rahoitukseen työllisyystavoitteen turvaamiseksi. Tällä hetkellä EU:n työttömyysaste on lähes 12 % ja Välimeren maissa jopa 25 %.

2) Palkankorostusten on seurattava kussakin jäsenmaassa työn tuottavuuden kehitystä.

Jäsenmaiden on tulopolitiikan ja/tai minimipalkkasääsösten yms. avulla varmistettava, että yleinen palkkakehitys siellä seuraa yksi yhteen työn tuottavuuden kehitystä. Mikäli jäsenmaa epäonnistuu riittävien palkankorotusten turvaamisessa, EU:n instituutiot voivat kerätä ko. maan yrityksiltä niiden epäterveestä palkkakilpailusta keräämän taloudellisen hyödyn ja jakaa rahat työn tuottavuuden nousun mukaisen palkkakehityksen turvanneiden jäsenmaiden hallituksille.

3) Yksityiselle velkaantumiselle katto: 150% suhteessa bruttokansantuotteeseen

Euromaiden julkisvelka on 90 % suhteessa bkt:hen, mutta kun yksityinen velkaantuminen huomioidaan, kokonaisvelka on noin 450 %. Talouskurisopimus ei nykyisellään pureudu velkakriisin ytimeen. Jäsenmaiden yksityisen sektorin velkaantumiselle asetetaankin katto, jonka mukaan velkaantuminen ei saa ylittää 150 prosenttia bruttokansantuotteesta. Jäsenmaiden on yhdessä EU:n instituutioiden kanssa estettävä liiallinen yksityinen velkaantuminen pankki- ja rahoitustoiminnan säätelyn avulla.

Ensimmäisellä säännöllä estetään taloudellisten voimavarojen tuhlaaminen. Toisen säännön avulla estetään omistavan luokan ylenmääräinen rikastuminen työntekijöiden kustannuksella. Kolmannen säännön avulla estetään yksityisen velkaantumisen luomat varallisuuskuplat ja talouden epävakaus.

Tässä on todellinen kasvu- ja vakaussopimus, joka pureutuu euroalueen rakenteellisiin ongelmiin. Tällainen sopimus olisi vasemmistolaista politiikkaa, jonka vasemmistoliittokin voi hyväksyä kiemurtelematta, vähättelemättä ja selittelemättä. Tällä hetkellä vastuullisinta talouspolitiikkaa on etsiä vaihtoehtoja nykyiselle politiikalle, joka lietsoo taantumaa ja jonka yhteiskunnalliset seuraukset ovat katastrofaaliset.

Yhteiskirjoitus Miika Kabatan kanssa

Facebook Comments

Published in julkistalous talouskuri

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Facebook Auto Publish Powered By : XYZScripts.com