Skip to content →

Porvarillinen pakkopaita

juhasipila
Juha Sipilä puhuu Suomen kansalle talouden tilasta ja välttämättömistä uudistuksista, kuvat: https://www.flickr.com/photos/finnishgovernment/

Ny Tidin (10/2015) tuoreessa numerossa on kirjoittamani Juha Sipilän hallituspolitiikkaa käsittelevä teksti Borgerlig tvångströjä. Ohessa tekstin suomenkielinen versio:

Porvarillinen pakkopaita 

Juha Sipilän hallituksen ohjelman pituus on 74 sivua. Kärkihankkeiden toimintasuunnitelma on 98 sivua. Vuoden 2016 budjettiesitys on yli 1 000 sivua.

Vaikka hallituksen politiikka tuntuu hautautuvan erilaisten valmisteluasiakirjojen ja strategioiden sekaan, hallituksen talouspolitiikka perustuu kolmeen lukuun. Nämä ovat 1) 0,5 prosentin rakenteellisen alijäämän tavoite, 2) julkistalouden 10 miljardin euron kestävyysvaje ja 3) kilpailukyvyn rapautuminen 10-15 prosentilla.

Näiden lukujen pohjalta voidaan hahmottaa Sipilän hallituksen leikkauspolitiikkaa, jonka ainoa varma seuraus on julkissektorin leikkaukset ja kansan köyhdyttäminen. Leikkauspolitiikka tuo esiin teknokraattisen taloudellisen hallinnan, jonka myötä vaaleissa päätetään yhä enemmän ainoastaan arvovalinnoista – mistä leikataan ja missä tärkeysjärjestyksessä.

1. Finanssipoliittinen sopimus

Kaikkia euroa käyttävien maiden talouspolitiikkaa ohjaa Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) julkistaloutta koskevat vaatimukset. Vuonna 1997 käyttöönotetun Euroopan vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan julkisen talouden alijäämä ei saa olla yli 3 % eikä julkinen velka yli 60 % suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT).

Näitä sääntöjä on kiristetty 2010 alkaneen eurokriisin myötä. Jyrki Kataisen hallitus hyväksyi finanssipoliittisen sopimuksen, joka astui voimaan 1.1.2013. Sopimuksen mukaan julkistalouden on oltava keskipitkällä aikavälillä “tasapainossa tai ylijäämäinen”, mikä tarkoittaa sitoutumista korkeintaan 0,5 prosentin rakenteelliseen alijäämään. Sopimuksen perusteella keskipitkän aikavälin tavoite kirjattiin vuonna 2012 Suomen lakiin.

Finanssipoliittinen sopimus ja fipo-laki lisäävät Euroopan komission määräysvaltaa Suomen politiikassa. Tämä kävi ilmi hallitusneuvotteluiden aikana. Komissio lähetti 13.5. Suomelle paimenkirjeen, jossa se vaati tulevalta hallitukselta toimenpiteitä alijäämän laskemiseksi, liian varhaisten eläkeputkien poistamista, kunta- ja sote-uudistusten kustannustehokasta täytäntöönpanoa, vähittäiskaupan kilpailun avaamista sekä nuorten, vanhojen ja pitkäaikaistyöttömien työllistettävyyden edistämistä.

Juha Sipilä, Timo Soini ja Alexander Stubb vastasivat komission vaatimuksiin. Hallitusohjelmassa sovittiin miljardien leikkauksista, minkä lisäksi hallitus on linjannut, ettei valtion ja kuntatalouden alijäämä saa olla yli 0,5 %. Hallitus valmistelee myös sote-uudistusta sekä työttömyysturvan uudistusta, joka tiukentaa velvollisuutta ottaa vastaan työtä ja osallistua aktivointitoimenpiteisiin. Lisäksi hallitus on esittänyt vähittäiskaupan aukioloaikojen kumoamista, minkä jälkeen kaupat saisivat olla auki 24/7.

Tämä on osoitus finanssipoliittisen sopimuksen ja fipo-lain seurauksista.

Käytännössä 0,5 % rakenteellinen alijäämä onkin lakiin kirjattu mittari, jonka perusteella toteutunutta julkistalouden alijäämää pyritään korjaamaan komission määrittämillä talousteoreettisilla malleilla. Nämä mallit perustuvat uusklassisiin ihanteisiin työn tarjonnan tarpeellisuudesta ja julkisen sektorin tehottomuudesta.

Keskeisessä asemassa rakenteellisen alijäämän korjaamisessa niin kutsuttu “tuotantokuilu”, joka tarkoittaa toteutuneen BKT:n ja komission tilastollisilla menetelmillä laskeman potentiaalisen BKT:n välistä erotusta. Koska komission laskelmat määrittävät keinot alijäämän korjaamiseksi, sen arviot ja taustaoletukset BKT:n kehityksestä rajaavat oleellisesti hallituksen tekemän talouspolitiikan liikkumavaraa.

Mikäli jäsenmaa poikkeaa merkittävästi keskipitkän aikavälin tavoitteesta, sopimuksen nojalla käynnistyy automaattinen “korjausmekanismi”. Korjausmekanismi on kirjattu Suomen lakiin komission periaatteiden pohjalta. Käytännössä lakiin on kirjattu, että julkisilla elvytys- ja työllistämisohjelmilla ei ole suurta merkitystä talouden korjaamiseksi.

Kataisen, Stubbin ja Sipilän hallitukset ovat kieltäytyneet kotimaisesta kokonaiskysynnän kasvattamisesta, joten talouskasvu on täysin maailmantalouden varassa. Eurooppa on nollakasvussa, Yhdysvaltojen elpyminen hidastuu, kehittyvät taloudet ovat kriisiytymässä ja Kiinan talous on täysi kysymysmerkki.

Hallituksen toimet “kohti keskipitkän aikavälin tavoitetta” riittävät kuitenkin ainoastaan vuosiksi 2015 ja 2016. Komissio ei ole määrittänyt vuosien 2017 ja 2018 sopeutusvaatimuksia ja on hyvin mahdollista, että maailmantalouden heilahtelut johtavat uusiin paimenkirjeisiin.

marttihetemaki
Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki

2. Suomen varjohallitus

Valtiovarainministeriö julkaisi 19.3. virkamiesraportin Suomen talouden suuntaviivoista vuosille 2015-2019. Tämä kuukausi ennen eduskuntavaaleja julkaistu raportti määritti Suomen talouden suuren linjan leikkauksista ja verotuksesta.

Ensinnäkin Valtiovarainministeriö mukaan kestävyysvajeen korjaaminen edellyttää 10 miljardin suuruisia toimia: 6 miljardin sopeutusta valtiolle ja kunnille sekä 4 miljardin suuruisia rakenteellisia uudistuksia. Hallitusohjelmaan kirjattiin sitoutuminen “10 miljardin euron kestävyysvajeen kattamiseen”.

Tavoitteena on, että “julkinen talous vahvistuu yhteensä 6 miljardilla eurolla vuoteen 2021 mennessä”, minkä lisäksi “hallitus toteuttaa pitkällä tähtäimellä vaikuttavia toimia, jotka vahvistavat julkista taloutta vuositasolla 4 miljardilla eurolla. Tässä keskeiset toimet ovat sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus sekä kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen”.

Toiseksi Valtiovarainministeriö esitti, että valtion ja kuntien menoja ohjataan erillisillä menosäännöillä. Hallitusohjelmaan kirjattiin menosäännöksi, että “kehyksen piiriin kuuluvat valtion menot ovat 2019 1,2 miljardia euroa pienemmät kuin 2.4.2015 päätetyssä valtiontalouden kehyksessä”. Syyskuussa julkaistussa julkisen talouden suunnitelmaan kirjattiin kunnille asetettavasta menorajoitteesta, jonka “nettovaikutus on vuonna 2019 vähintään 540 miljoonaa euroa kuntatalouden toimintamenoja alentava verrattuna hallitusohjelman pohjana olleeseen, 2.4.2015 päätettyyn tekniseen julkisen talouden suunnitelmaan”.

Nämä kuulostavat kryptisiltä ja harmittomilta kirjauksilta ja niin on tarkoituskin. Käytännössä hallitus on asettanut euromääräiset katot valtion ja kuntien menoille, jotka eivät saa ylittyä vuonna 2019. Esimerkiksi valtiontalouden osalta tämä tarkoittaa, että kehysmenot saavat olla vuonna 2019 korkeintaan 43,1 miljardia euroa ja hallitus tekee vuosittain uusia leikkauksia, mikäli tavoitteista ollaan jäämässä.

Kolmanneksi Valtiovarainministeriön mukaan kokonaisveroasteessa ei ole korottamisen varaan. Veropolitiikan lähtökohtana tulisi ministeriön mukaan olla työn verotuksen keventäminen ja verotuksen painopisteen siirtäminen välillisiin veroihin ja kiinteistöveroihin, minkä lisäksi yhteisöverokannan kilpailukyvystä on huolehdittava. Hallitusohjelmassa veropolitiikasta lukee muun muassa: “Kokonaisveroaste ei vaalikaudella nouse ja työn verotusta kevennetään.” …  “Yhteisöverokanta pidetään kilpailukykyisellä tasolla.” ja että “Työn verotuksen keventämistä rahoitetaan haittaveroja korottamalla”.

Jos Euroopan komissio määrittää kansainvälisten sopimusten ja kansallisen lainsäädännön puitteissa Suomen hallituksen poliittisen liikkumavaran, Valtiovarainministeriö on määrittänyt Sipilän hallituksen talouspolitiikan suuren linjan. Virkamiesraportin julkaiseminen ennen vaaleja ja sen kirjaaminen hallitusohjelmaan osoittaa, että Valtiovarainministeriö on Suomen hallitus.

yhteiskuntasopimus
Työmarkkinajärjestöjen edustajat, Stubb ja Sipilä

3. Yhteiskuntasopimus

Sipilän hallituksen näkyvin projekti on ollut neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta.

Yhteiskuntasopimuksen tavoitteena on laskea Suomen “yksikkötyökustannuksia” 5 prosenttia, minkä lisäksi hallitus haluaa toiset 5 prosenttia äärimaltillisesta palkkaratkaisusta. Nämä toimet perustuvat hallitusohjelman kirjaukseen, jonka mukaan “kilpailukykymme on rapautunut 10-15 prosenttia keskeisiä kilpailijamaita heikommaksi”. Hallituksen kirjaus perustuu Suomen Pankin arvioon Suomen yksikkötyökustannusten kehityksestä.

Yksikkötyökustannukset ovat monella tapaa ongelmallinen mittari.

Ensinnäkin yksikkötyökustannukset ilmaisevat palkkojen suhdetta työn tuottavuuteen. Yksikkötyökustannuksia voidaan siis laskea joko palkkoja laskemalla tai tuottavuutta kasvattamalla. Hallitus on valinnut vaihtoehdoista ensimmäisen eli palkkojen polkemisen.

Toisekseen Suomen Pankin arvio 10-15 prosentin kilpailukykyloikasta perustuu Suomen elektroniikka- ja paperiteollisuuden tuottavuuden laskuun, eikä niinkään liiallisiin palkankorotuksiin. Kun koko kansantalouden tason yksikkötyökustannuksia tarkastellaan suhteessa työn tuottavuuteen, Suomi on itse asiassa kilpailukykyisempi kuin Saksa.

Ongelma ei ylipäätään liian korkea palkkataso vaan ulkomaisen kysynnän puute. Tämä on seurausta koko Euroopassa vallitsevasta leikkauspolitiikasta ja maailmantalouden heikoista kasvunäkymistä. Valtavien leikkausten lisäksi palkanalennuksista puhuminen olisi kuitenkin poliittisesti rumaa, joten on turvallisempi puhua yksikkötyökustannuksista.

Tästä huolimatta hallitus haluaa yhteiskuntasopimuksen ja äärimaltillisen palkkaratkaisun. Hallituksella oli jo toukokuussa lista keinoista, joilla se aikoo painostaa ay-liikettä. Listalla olivat ainakin ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden rajoitus tai poisto, laittomien lakkojen hyvityssakojen nosto, liitoista riippumattoman “Loimaan työttömyyskassan” perustaminen Kelaan ja työehtosopimusten yleissitovuuden murtaminen.

Mikäli yhteiskuntasopimusta ei synny, hallitus on uhannut laskea yksikkötyökustannuksia pakottavalla lainsäädännöllä, poistaa sairauspäivärahan ensimmäiseltä päivältä, lyhentää vuosilomaa, leikata sunnuntailisiä, puolittaa ylityökorvaukset, muuttaa loppiaisen ja helatorstain palkattomiksi vapaapäiviksi ja keventää työnantajan sosiaaliturvamaksua 850 miljoonalla.

Sipilä on ehtinyt vedota Ylellä kansaan ja työmarkkinajärjestöihin. Tekstin kirjoitushetkellä käynnissä on yhteiskuntasopimuksen kolmas neuvottelukierros ja hallituksen uhkaukset ovat muuttuneet lomarahasotkuksi. 

Myös äärimaltilliseen palkkaratkaisuun sisältyy ehtoja. Palkkaratkaisun toteutuessa hallitus tulee vastaan miljardin suuruisella tuloverotuksen alennuksella. Mikäli ratkaisua ei synny, hallitus leikkaa ylimääräisen miljardin ja korottaa 500 miljoonalla verotusta. Leikkaukset koskevat esimerkiksi lapsilisiä, opintotukea, työttömyysturvaa, vuorotteluvapaata, työeläkkeitä, yliopistoja ja aikuiskoulutusta.

On todennäköistä, että onnistuessaan hallituksen pyrkimykset leikata palkkoja heikentävät ostovoimaa ja syventävät Suomen ahdinkoa kotitekoisesti entisestään. Tämä viestii siitä, että heikkojen talousnäkymien aikana hallituksen motiivi on varmistaa työnantajien voitot julkistalouden ja työntekijöiden kustannuksella. (Lisäys 19.10.: ”Yhteiskuntasopua” ei ole edelleenkään syntynyt, mutta hallitus on päättänyt ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyhenemisestä 100 päivällä alle 58-vuotiailta sekä julkaissut selvityksen paikallisen sopimisen edistämisestä hallitusohjelman mukaisesti.)

4. Lopuksi

Hallituksella ei ole enää suurtakaan vaikutusta talouspolitiikan suureen linjaan. Äänestäjien sijaan sen määrittävät Euroopan komissio, Valtiovarainministeriö ja Suomen Pankki. Vaaleissa mitataan yhä enemmän arvovalintoja siitä, mistä ja keneltä leikataan. Juuri tähän Suomen Pankin johtaja Erkki Liikanen viittasi sanoessaan: “Talouden faktat eivät kuulu politiikan piirin. Politiikkaan kuuluu se, mihin tärkeysjärjestykseen asioita laitetaan, se on vaaleissa ratkaistava” (Yle 17.2.2014)

Sipilän hallitusohjelma ja yhteiskuntasopimus ovat esimerkkejä teknokratiasta, jossa vaikeat päätökset oikeutetaan populistisesti kestävyysvajeilla ja yksikkötyökustannuksilla hyvinvointivaltion pelastamiseksi. Varmaa on ainoastaan, että uudistuksista hyötyvät ensimmäisenä työnantajat, eikä omistava luokka osallistu talkoisiin.

Sipilää, Soinia ja Stubbia on syytetty takinkäännöstä. Keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus muodostavat porvarihallituksen ja porvarihallituksen ideologisia vihollisia ovat julkinen sektori ja ammattiyhdistysliike. Pitäytyminen julkistalouden leikkauksista, kansan köyhdyttämisestä ja ay-liikkeen painostamisesta olisi ollut porvarihallitukselle kaikkein suurin ideologinen takinkäännös.

Facebook Comments

Published in Juha Sipilän hallitus kestävyysvaje Martti Hetemäki Suomen Pankki talouspolitiikka virkamiesohjaus yksikkötyökustannukset

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Facebook Auto Publish Powered By : XYZScripts.com