Sipilän 15 kysymystä – koveneeko europolitiikka?

Juha Sipilän eduskuntaryhmille jättämästä 15 kysymyksestä jää vaikutelma, että Suomen europolitiikka tulisi kovenemaan.

Vaalien tulosta ilmentää, että kysymyksen 7 liitteenä on kirjaus kansallismielisemmästä europolitiikasta. Mukana on epäselkeä kirjaus, jonka mukaan “Pyrkimyksestä talouspolitiikan koordinaation edelleen syventämiseen tulee luopua”.[1]

Mahdollinen kirjaus on kuitenkin epärehellistä retoriikkaa.

Näin on siksi, että Kataisen hallitus hyväksyi budjettikurisopimuksen, jonka mukaan Suomi sitoutuu jatkuvaan julkistalouden sopeuttamiseen ja antaa talouspoliittiset päätökset Euroopan komission hyväksyttäväksi. Lisäksi Kataisen hallitus hyväksyi fipolain (869/2012), joka teki käytännössä julkisista alijäämistä laittomia.

Mikäli kirjaus ei tarkoita Suomen sanoutumista irti budjettikurisopimuksesta ja fipolain kumoamista, kyseessä on yhdentekevä sanahelinä, jolla perussuomalaiset saadaan hallitukseen. Koko valtiovarainministeriön arvio julkistalouden 6 miljardin sopeutustarpeesta on kuitenkin laadittu oletuksella, että budjettikurisopimuksen vaatimus 0,5 % rakenteellisesta alijäämästä muodostaa hallituksen talouspolitiikan perälaudan.

Soinin annetaan tietenkin lesottaa maailmalla, että Suomen europolitiikka on muuttunut entistäkin takapajuisemmaksi.

Talouspolitiikan raamit seinään naulaava eurooppalainen koordinaatio on jo hyväksytty, eikä sitä enää tarvitse syventää. Vielä kun hallitus hyväksyy valtiovarainministeriön esityksen strategisen hallitusohjelman vaatimista toimintatapojen muutoksista, se lisää entisestään valtiovarainministeriön valtaa Suomen varjohallituksena.

Sipilän hallitukseen pääsevät ne, jotka löytävät yhteisen sävelen valtiovarainministeriön ehdottamien leikkausten suorittamisesta mahdollisimman täysimääräisesti. Suurin finanssipoliittinen muutos lienee veropoliittinen. Kun Kataisen ja Stubbin hallitukset tekivät menoleikkauksia ja veronkorotuksia tasasuhteessa, Sipilän hallitus tehnee menoleikkauksia ja veronalennuksia tasasuhteessa. Päälle vielä yhteiskuntasopimus, joka takaa äärimaltilliset palkkaratkaisut vuosikymmenen loppuun.

Hallitusneuvotteluiden kannalta keskeisin kysymys onkin, hyväksyykö Sipilän hallitus 90 % vai 95 % valtiovarainministeriön laatimasta tilannearviosta ja toimenpide-ehdotuksista.

[1] Kysymys 7 kuuluu seuraavasti:

Mitkä ovat mielestänne keskeiset Suomen EU- politiikan painopisteet? Hyväksyttekö liitteessä yksi olevan eurokriisin hoitoa koskevan kirjauksen hallitusohjelmaan ja onko ryhmänne sitoutunut hallituksessa päätettävään yhteiseen linjaan, mikäli puolueenne on hallituksessa?

Liite 1: “Hallitus suhtautuu kielteisesti Suomen vastuiden kasvattamiseen eurokriisin hoidossa. Ensisijainen keino euromaan rahoitusongelmien hoitoon ovat maan kansalliset toimet talouden tervehdyttämiseksi ja julkistalouden vakauttamiseksi. Jos nämä keinot eivät riitä, toissijaisena keinona on sijoittajanvastuun toteuttaminen. Kahdenväliset luotot eivät kuulu hallituksen keinovalikoimaan eurokriisin hoidossa. Mikäli Euroopan vakausmekanismia joudutaan vielä käyttämään, sen tulee tapahtua vain mekanismin nykyisen kapasiteetin ja pääomarakenteen puitteissa. Euroalueen vakauttamistoimia koskevat päätökset hallitus tekee Suomen kansallisen edun näkökulmasta.

EMU:n kehittämisessä edetään valtiovarainministeriön Vakaampi talous- ja rahaliitto -raportin päälinjojen mukaan. Hallitus pyrkii toimillaan palauttamaan no bail-out -säännön ja talouspolitiikan kehikon uskottavuuden. Hallitus tukee vahvaa sijoittajanvastuuseen perustuvaa pankkiunionia ja sen kehittämistä. Pyrkimyksestä talouspolitiikan koordinaation edelleen syventämiseen tulee luopua. Tavoitteena tulee olla talouspolitiikan koordinaatiokehikon yksinkertaistaminen ja sen myötä talouspolitiikan omistajuuden palauttaminen jäsenvaltioille. Pitkän tähtäimen tavoite on velkojen yhteisvastuuta synnyttävien rakenteiden purkaminen.”

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *