Skip to content →

Trump on osoittanut Yhdysvaltain keskuspankin poliittisuuden

Pörssit Amerikassa ovat nousseet Donald Trumpin valinnasta lähtien ja Dow Jonesin odotetaan rikkovan päivänä minä hyvänsä maagisen 20 000 pisteen rajan. Syitä lienevät 1) vahva Wall Streetin ja yritysmaailman edustus Trumpin kabinetissa, 2) mahdollinen yritysveron lasku 20 prosenttiyksiköllä ja yrityksille tarjottu mahdollisuus kotiuttaa voittoja verovapaasti sekä 3) pitkälti yksityiseen pääomaan ja verohelpotuksiin perustuva investointiohjelma. Ennen vaaleja Fedin johtaja Janet Yellen kritisoi poliitikkoja siitä, että ne olivat jättäneet liian suuren vastuun elvytyksestä keskuspankille. Ensimmäisessä vaalien jälkeisessä pressitilaisuudessa Yellen kuitenkin sanoi, että Yhdysvaltain ollessa lähellä täystyöllisyyttä investointiohjelmalle ei ole tarvetta ja että kongressin pitää ottaa finanssipolitiikassa huomioon velan kasvu. Toisin sanoen Yellen arvosteli Obaman aikana republikaaneja siitä, että ne estivät demokraattien finanssipoliittiset hankkeet, mutta kun uusi republikaanipresidentti ehdottaa reaganilaisia toimia investointien käynnistämiseksi, tälle ei enää olekaan tarvetta. Näin nopea suunnanmuutos tuo esiin keskuspankin poliittisuuden. Yellenin Fed voi tehdä Trumpin ensimmäisestä vuodesta vaikean nostamalla korkoja ja asettumalla näkyvästi veroalennusta vastaan; toisaalta Trump voi jättää Yellenin nimittämättä jatkokaudelle (kun hänen nykyinen kautensa päättyy tammikuussa 2018). Ottamatta kantaa Trumpin reaganilaiseen talouspolitiikkaan, hänen ansiokseen on laskettava keskuspankin poliittiisuuden esiintuominen jo ennen kuin hän on astunut virkaan. Mikäli konfrontaatio kabinetin ja keskuspankin välillä kasvaisi, republikaanit voisivat muuttaa myös keskuspankin mandaattia kongressissa. Tähän tuskin kuitenkaan mennään: Trumpin talouspolitiikan määrittävät lopulta kongressia hallitsevat republikaanit, jotka päättävät keskenään jonkinlaisen kompromissin siitä, kuinka paljon Trumpin vaalilupauksista toteutetaan ja kuinka paljon julkisvelan ja alijäämien annetaan nousta. Poliittisen realiteetin Trumpin kabinetin, kongressin ja keskuspankin yhteistyölle asettaa se, ettei mikään taho halua puhkaista nykyistä pörssikuplaa eikä varsinkaan riskeerata yhteistyötä siiiinä tapauksessa, että jonkinlainen markkinoiden korjausliike tapahtuisi.

Facebook Comments

Published in Donald Trump Fed Janet Yellen mikroblogi

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Facebook Auto Publish Powered By : XYZScripts.com